tiistai 8. toukokuuta 2012

Deus et machina

Olen kirjoittanut suurimman osan tämän vuoden merkinnöistä pienellä kosketusnäyttöpuhelimella. Päiväkirja taas siirtyi kokonaan sähköiseksi jo viime kesänä. Kirjoitan kaikissa yleisimmissä asennoissani: selälläni sängyssä tai sohvalla, istuen liikennevälineissä tai luentosaleissa sekä pysäkeillä seisten. En minä kirjoita kovin paljon, mutta riittävästi, että sillä on vaikutusta asioihin. Onneksi en kirjoita juurikaan tulevaisuudesta, profetoi. Kirjoituksilla on paha tapa toteutua.

Nyt olen ostamassa uutta kirjoituskonetta. Kutsuvat niitä nykyisin tableteiksi. Nykytekniikka ei kylläkään ole mielestäni ihan ajanmukaista, vaan kehitys laahaa kaukana siitä, mitä se voisi olla. Jos tällä pallolla on vielä mahdollisuuksia, luulen, että ne avautuvat tulevaisuuden teknologian kautta. Jos ihminen siirtyisi muistikortille, olisiko se kehitystä vai kauhistusta? Luultavasti olisi kamalaa muistaa. Inhimillinen muisti on armelias. Toisaalta se on aika tarkka erilaisten nöyryytysten taltioimisessa. Häpeä ei unohdu. Ei tosin sekään, jos on nähnyt Jumalan.

Olen kohdannut Jumalan unessa. Se tapahtui 2000-luvun alkupuolella. Asuin silloin Vantaalla. Päiväkirja saattaisi muistaa tarkemmin. Jumalalla ei ollut mitään fyysistä hahmoa, joten en varsinaisesti nähnyt häntä/sitä. Ei hän kuitenkaan pelkkää energiaakaan ollut. Hän sanoi minulle yhden lauseen: "Sinun pitää iloita elämästä." Se ei ollut lainkaan latteaa, vaan ymmärsin täysin, miksi hän sanoi niin. Oli se pelottavaakin. Vaatimus tuntui todella kovalta. Se oli nimenomaan vaatimus eikä mikään positiivinen oivallus, sillä en ollut tottunut näkemään elämää niin. Miten on, Jumala, kuinka hyvin olen oppinut?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Enpä olisi osannut epäillä, että Jumala onkin vandaali.

Tänään opin uutta =)

-K.