Viikonloppuna violetinvärinen tyttö kävi. Istuttiin parvekkeella yöhön asti. Samaan aikaan toisaalla joku seisoi katolla ja avasi tulen. Uusi nuorisomuoti. Eikö voisi, silloin kun vituttaa, hypätä vaikka ensimmäiseen valtamerialukseen? Tai kävellä alasti halki Suomen, jos haluaa huomiota? Nuoret miehet pitelevät aseita kuin autoja - peniksiensä jatkeina.
Violetinvärinen lähti seuraavana päivänä, joi ensin kylmää kahvia. Puhuimme parvekkeella henkilökohtaisuuksia ja työstimme epäsovinnaisia mielipiteitä niin että naapuritkin kuulevat. Silti olin niin hermostunut, etten meinannut muistaa tunnetuimman saksalaisen mystikon nimeä. Ihmekös tuo, kun tapaamme kolmen vuoden välein. Jos hän on Mikata, Pasi Sunin tytär, meidän ei pitäisi tavata ollenkaan väärien mielikuvien säilyttämiseksi romaania varten. Toisaalta, jos hän on Mikata, minä lienen Pasi, ja silloin olisi syytä tavata jatkuvasti.
Violetinvärinen jätti minulle lukemista. Eivät ne ole sen kummempia kuin omat kirjoitukseni, erilaisia vain. Kärkkäästi olen ollut valmis näkemään itseni ja omat tekemiseni myyttisiä hahmoja vasten. Siinä seurassa olen ollut alamittainen. Pikkuhiljaa, hahmo hahmolta, on selvinnyt, ettei sellaisia ihmisiä olekaan, vaan olen itse rakentanut ne romantisoiden ja parhaita osia käyttäen. Jos vertaa itseään muihin, näkee muissa helposti vain parhaat piirteet vai miten se menikään, Henri?
Olen hakenut opasta ja valoa lauluista ymmärtämättä täysin, ettei niiden takana ole ketään valonkantajaa. Minä itse annan asioille merkityksen ja kontekstin - eivät ne itsessään ole mitään. Popeda ja Klamydia voisivat olla Shakespeare ja Dostojevski, jos löytäisin niistä jotain itselleni. Enää ei ole tarvetta yrittää olla mitään.
Silti haluan pitää kiinni siitä, mitä näen. Ideamaailma on ikuinen ja sillä on itseisarvo, joka ei kuitenkaan vähennä omaa arvoani, vaan pikemminkin korottaa banaalin hedelmättömyyden yläpuolelle, inhimillisen tuolle puolen. Haluan rakentaa tornia ja hahmoja, jotka inspiroivat minua olemassaolollaan, mutta tehdä sen tietoisesti. Kaikki täytyy aina purkaa voidakseen rakentaa uudelleen. Lopputulos on samannäköinen, mutta oma suhde siihen aivan erilainen. Perustuksia ei ole enää valettu rantahiekalle, vaan kalliolle, vaikka seinät on maalattu vähintään yhtä vahvoin värein.
1 kommentti:
Violetinvärisellä on karjalaiseukon runko ja maatalon emännän murheet. Mikata tulee nahkojen alta silloin, kun kukaan täällä ei näe.
Kiitos kahvista, kaksiluonto-kiistasta ja kaikesta.
Ja valtasuonen äänestä. Näillä eväillä elää taas hetken.
-K.
Lähetä kommentti