lauantai 27. syyskuuta 2014

Elämän tie

Sen varrella näen synkkiä metsiä
Oksanhaarukoihin ripustetut köydet
Niittyaukean täynnä mustia kiviä
Ja suljetut valkoiset huoneet

Kivusta on tullut laki
Jota ruumis noudattaa
Ehkä se on elämän laki
Kun siamilaiset erotetaan
Toinen jää henkiin
Toinen kantaa kummankin synnit


Vastaantulijoilla ei ole ilmeitä
Heidän kasvojaan peittää varjo
Syksy on tullut liian varhain
Ja se, mistä lähdin, unohtunut

torstai 25. syyskuuta 2014

Voittola

Unissani kulkee rautatiet

Ehkä niiden varsilla majatalot hiljaiset

Jonne särkyneet voivat tulla

Kaikki saavat samanlaiset huoneet

Kai sellainen talo on pilvien takana

 

Toisen piti tukea toista

Se oli lauluja ja juhlapuheita

Jos unelmani ei ole totta

Saan maksaa siitä kalliisti

Jos henkeäni enää kalliiksi voi kutsua

 

Kävelen öisin kiskoja pitkin

Katselen tähtien kylmää valoa

Tuonne jos pääsisin nyt

Kuulen jo veturin äänen

Enkä tiedä, uskallanko sittenkään

 

Aamulla astun Jumalan huoneeseen

Puisella penkillä sydämen sirpaleet

Jos muovaisit minusta uuden

Voisin hypätä vaunuihin

Ja löytää tieni elämään takaisin

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Unelmoija

Vaikka minä kuolen

unelma ei kuole

vain usko unelmaan

 

Vaikka kaipaan sellaista

mitä en löydä

kaipuu tekee sen olevaksi

 

Kuka tahansa voisi olla pieni lintunen

orpona oksalla piipitellen

eikä siitä pitäisi tuntea häpeää

vaieta ja painaa päätään

 

Maailman tuulet on haukoille ja kotkille

Jumalan tuulet houkille ja heikoille

Kun tuulet kohtaisivat, tulisi tilaa

pienelle ja suurelle

 

Kukaan ei söisi toista

vaan isompi ruokkisi pienempää

eikä kukaan menisi ohi pysähtymättä

 

"I have a dream"

ja luoti minunkin päähäni

ei kenenkään puolesta ja ilman palkintoja

hautausmaan syrjäiseen laitaan

 

Muistakaa unelma

älkää sitä miten kaikki päättyi

lauantai 20. syyskuuta 2014

Pelasta mut

Sano ne sanat, joita tarvitsen
Jää siihen kun valuvat raskaat vedet
Ole minulle ihminen
Ettei mun tarvitsisi lähteä vielä

Sano ne sanat, joita säästelet
Joita et ole tottunut sanomaan
Kulje vierellä edes neljännesvirsta
Kun yksin en jaksa askeltakaan

Särkynyt sieluni ei hoida ketään
Rampa taluttaja kaipaa vahvempaa kättä
Ehkä joku teistä voisi olla yksi enkeleistä
Jos tietäisi kuinka reunalla huteraa siltaa kävelen

Ja kenties ei vain siksi
Ehkä joku huomaisi kauniiksi
Kalastajan tuulien armoilla
Hiljaisen laulun alastoman huulilla

Mutta raa'at päivät paljastavat kaiken
Kiiltokuvaenkelit kannetaan paareilla pois
Ne joille on paikka, ottavat paikkansa
Kauneuteni on rohkeudessa lähteä ajoissa

Ei tullut tuhatvuotista valtakuntaa
Kurkotan ainoaan todelliseen maailmaan
vihreillä niityillä peikkolapset tulevat vastaan
Siellä on ikuinen palavien sydänten maa

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Mennyt mies

Menossa syksyyn ja kuolemaan
En ole aikoihin nähnyt sitä huolena
Kohtuuton ikävä kohtuihin
Joihin joskus mahduin suojaan

Katseet kääntyvät pois
Hiljaisuus lyö läpi kaupungin hälinän
Keskellä kaikkea on kaikkein etäimmällä
Oman sydämen liikkeet vailla merkityksiä

Kuulen sivusta ihmisten puheita:
Tapahtuu kaikkea uutta ja jännittävää
Arjen ristipaineissa huokaillaan
Elämän tiet ovat suoria, joskus ehkä mutkaa ja kuoppaa

Joka kerta puomi laskeutuu eteeni
Silta nousee kun juoksen kohti viimeistä lauttaa
Musta verho peittää päivän kirkkauden
Nimeni ei ole sama kuin ennen

Kasvoton mies ei halua ihmettelyjä
Taputteluja olkapäälle ja hiljaista vetäytymistä
Hymyjen hyydyttäjäksi, kiusankappaleeksi
Itsensä ympärillä pyörivän sirkuksen tirehtööriksi

Minä minä minä ja minun kipeä
Pitäisin pienen pojan piilossa
Mutta kallionjärkäle mureni hiekkaan
Eikä mikään pysy enää sisällä

Kun on taistellut että se ei näy
Että pitäisi yhteiset tavat kuitenkin
Mitä ihmettä silloin käy
Kun kuori pettää ja vain hiljainen huuto jää

En ole koskaan nähnyt sellaista
Vievätkö ne piiloon vai lastentarhaan uudestaan
Pitäisikö pyytää anteeksi
Ettei jaksa näytellä enää

Jos en muuta ole oppinut
Niin sen että aina voi menettää lisää
Kun on saavuttanut pohjan
Sekin voi pettää

Tähtilaivasta putoaminen avaruuden pimeään
Kuilun syvyys on ääretön
Eikä missään ole ketään
Valovuosien päässä matka jatkuu vain yhteen suuntaan

Tai kun ajautuu autiolle saarelle
Hyvät yritykset ja tumma romantiikka kestää aikansa
Jossain vaiheessa ei ole enää väliä
Näkyykö valoa horisontissa

Loppuunkalutun käsi ei enää nouse
Saari on ottanut vangikseen
Parta kasvaa kiinni rantakaisloihin
Ihminen on jo lähtenyt, vaikka ruumis jatkaa vielä hetken ennen maatumistaan

Menossa syksyyn ja kuolemaan
Se taitaa olla jo vanha tarina
Olen siinä mitä eniten pelkäsin
Miksi välittäisin minäkään

tiistai 2. syyskuuta 2014

Katulamput ei kumarra

Näen kurkiauran
En tunne mitään
Taas yksi turhan elämän päivä
Kuolemanlaaksossa

Istun puisella kaiteella
Katselen jokapäiväisiä kumaraisia reittejäni sivusta
Kun tuska ylittää ihmisyyden
Kaikki muuttuu oudoksi uneksi

Unessa kävelemme kolmestaan metsässä
Se on niin sankka, että liikkuminen on vaikeaa
Kukaan ei vielä tiedä julmuudesta
Jolla Kaikkivaltias kurittaa lapsiaan

Elämä on kuristava kauhu
Jotain mikä ei voi jatkua
Kaipaan menneisiin woodstockeihin
Todellisuuden särkyessä
Puhallan surukorresta merkkisavuja:

S.O.S. tai HELP niin kuin Kyyjoella tien penkkaan
Silloin oli puhtaat hanget ja öiden värit elivät
Nyt ikiyö viettää minua mukaan
Luovuttaminen ei tunnu tappiolta
Vaan että Isä lopulta armahtaa

maanantai 1. syyskuuta 2014

Suvantosilta

Elämän suvantosillalla
roikkuu ihmisen taimi vuonna yksi ja kaksi
poliisille pitää sanoa että tämä on leikkiä vain
vaikka koskaan en ole pelleillyt
kuolemalla ja kaipauksella

Elämän suvantosillalla
värjöttelevät pienet ja nahkatakkiset vuonna kolme ja neljä
jäätävä puhuri tunkee kaulusten alle
mutten tunne kipua ja kuolemaa, en juuri mitään
kun joku lainaa itseään tässä ja tänään

Elämän suvantosillalle
en uskalla palata enää koskaan
poltan sillan ja tartun Riivaajan käteen
seuraan häntä kaupunkeihin
kaksioihin joihin kadotan itseni
          vain siksi etten joutuisi suvantosillalle

Kun nahkatakit pölyttyvät ullakoilla
hiukset tukkivat viemäriverkostot
ja lapset voisivat olla jo koulussa
seison ypöyksin elämän suvantosillalla
jota ei pitänyt enää olla
          ilman tulevaisuutta, ja menneisyyttä jota muistella

Yksikään käsi ei enää löydä käteeni
edes juopuneen häilyvyydellä
jokainen päivä on avohaava kasvoihini
viima käy niin kuin ennenkin
mutta olen hukannut vaatteeni
          ja kadun kaikkea mikä tähän johti

Kirottu silta, kuolemaa tuhannesti kammottavampi!
Se mitä pakenee, siihen lopulta kaatuu
Ihmiset kulkevat siltaa tanssikengissä
ylittävät sen kuin puutarhakadun suojatien
puristan kaidetta, huudan niin kovaa kuin jaksan
          ääneni ei kuulu, edes varjoni ei näy