tiistai 28. lokakuuta 2014

Päätös

"Ei pidä elää liikaa
että voi kirjoittaa"
vanha kellarintuoksuinen ajatus

Entä jos haluankin vain elää
vähät huonoista runoista
ja huonosti naamioiduista kyvyttömyyksistä

Entä jos haluankin vain elää


(Tämä blogi on päättynyt. Kirjoittaja kiittää kaikkia lukijoita. Tavataan maailmassa, erityisesti raitiovaunuissa.)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sain elämältä elämän

Puhuisinko siitä, miten elämä on ihanaa

kadottaisinko sen sanojen mukana

onko se sitä, että pitäisi todistaa

ja olla vähän paremmin kuin onkaan

            ettei entinen palaa

 

Mutta varjoja vasten se nyt kimaltaa kauniina

 

Lämmön kyynelillä tervehdin tätä kaikkea

mysteeriä, joka täytyy vain hyväksyä

katson uuteen päivään niin kuin uusi ihminen

kaikki on vasta edessä

 

Niin lähellä ja kaukana on tuo pimeä maa

jonka kahleet kiertyivät jo kaulalla

en tiedä, mihin päädyn, enkä välitä

tien löytyminen riittää

 

En tarvitse kainalosauvaa joka muuttuu käärmeeksi

en tarvitse varmuutta ja turvaa

vaikka joka toinen hetki olisi kipeä kuin naulanisku

ei mitään hätää, aion pysyä tässä

                hyvien puolella

 

Varjoja vasten kauniimpana kuin milloinkaan

perjantai 24. lokakuuta 2014

Et ole yksin


Aallot liplattaa rantaan
niin kuin joku soutaisi pimeällä järvellä
kun vilkaiset nopeasti sivulle
silmänurkassa tyhjän huoneen kynttilä sammuu

Kuuntelet radion kohinasta salakielisiä sanomia
ovi narisee niin kuin autiotaloissa
jätät avaimen lukkoon kaikille vieraille
jotka tulevat metsästä sudenhetkenä

torstai 23. lokakuuta 2014

Tähtilaulu

Tähdet ovat piilossa tänä yönä
taivaankansi ja vedenpinta samaa harmaata
puut nousevat mustina pilareina
kestävät pakkasöitä vuosi toisen perään

Vuosikymmenet vaihtuvat kuin sarjafilmin kohtaukset
en tiennyt, että kohtaisin sen kaiken täällä
nukun päivien valon pois
ja ikävöin sitä, mitä en vielä ole oppinut tuntemaan, kokonaan

Viileällä kuistilla purkit siisteissä riveissä
elän niillä viikon tai enemmän
seinien raoista tulee kylmä ilma
kuin kivut kaukaa lapsuudesta

En tiedä, olenko valmis tai edes valmiimpi
pieninä hetkinä mikään ei uhkaa, en ole heikko
ensi vuonna en ole enää täällä
tai jos olen, se on joku muu kuin tämä mieli

Tahtoisin oppia rakastamaan sitä maata
jonka valoissa hortoilin pelosta kumarassa
se on kaukana täältä, en kuule nyt muuta
kuin jousien tasaisen äänen vanhasta radiosta

Tahtoisin löytää lähelle sinua                            Tahtoisin löytää lähelle sinuakin
kun sanoit että rypistän kulmia                          joka sanoit että kaikilla on taakkansa           
tahtoisin vastata, ettei se tarkoita mitään          eikä se tee kenestäkään huonompaa        
ja miten hyvältä tuntuu, että puhuit                   jos ei pienempääkään jaksa kantaa

Kun uneksin saunan lauteilla pienen pojan unia
ne ovat lähempänä totta kuin koskaan
en ole niin kaukana kuin silloin
kun hukkasin elämäntieni väärille poluille

Te olitte vanhoja niin kuin maailmassa vanhetaan
ehkä teitä on monta, tarvitsen jokaista
kun viluissani käyn enkelitaulun viereen nukkumaan
uskon enkeleihin, uskon että joku tai jokin johdattaa

Tähdet ovat piilossa tänä yönä
tunteet piilossa harson takana
kun palaan, aion palata kuin karkkikauppaan
ja aloittaa sen, mikä aikanaan ei päässyt alkamaan

Ei katkeruutta enää, ei hivuttavaa häpeää
ei vertailua ja julmia puheita pään sisällä
ei jokapäiväisiä oikeussaleja
joissa olen aina syytetyn penkillä

Alan uskoa arkisiin enkeleihin
kauhtuneisiin unelmiin, tavallisiin
hyvyyteen ja armoon joista riittää minullekin
kun olen auki ja muistutan itseäni

                      tai puuta joka seisoo suorassa
                      jonka runkoon voi nojata selkänsä
                      kietoa kädet ympärille
                      ja kuunnella avaruutta

Niin monta kertaa
sänkyni reunalla istui valkoinen hahmo
ja peitti kasvonsa käsillään
silmät täynnä kyyneleitä

Ei hän itkenyt syntieni tähden
vaan kärsimykseni määrää
kun en osannut ottaa rakkautta vastaan
vaikka vapisevanakin olin odotettu, kaivattu

Joskus voi olla liian myöhäistä
mutta tänään julistan: tervetuloa maailma
on aikaa naurulle ja leikille
ehkä ne ovat lähempänä kuin luulenkaan

Tähdet ovat taivaalla ensi yönä
tähdet ovat taivaalla vaikken niitä näkisikään

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Isolle

Käydään nukkumaan, ystävä hyvä

Edessä lyhyt yö ja satojen kilometrien pituinen päivä

Paina pääsi tähän, voin sammuttaa kynttilän

Kuunnellaan hetki pimeän ääniä

 

Sinä olet aurinko, joka valaisee harmaita syyspäiviä

Katselet rannalta kohti ulappaa ja haistelet tuulta

Siellä jossain kaukaisella saarella

Heimosi ahertaa työssään

 

Sinun kätesi pyytää kosketusta

Naurat koko vartalollasi

Silmien uhma on täynnä lapsen pilkettä

Vaikka tänään väsyt jo helposti

 

Ystävä hyvä, sylisi on lämmin ja syvä

Kiitos, että jäit luokseni

Yksin olisin nähnyt levottomia unia

Ja juossut mereen ennen kuin se jäätyy

 

Tänään kaikki on hyvin

Tartutamme toisiimme ilon hetkiä

Vaahteranlehdet rapisevat jalkojemme alla

Eikä me välitetä muiden katseista

torstai 16. lokakuuta 2014

Ansiktet

Niin kuin puut pudottavat lehtensä

ja ikääntyvät casanovat hiuksensa

voisinko varovasti, aivan hiljaa

luopua kahleista, menneisyydestä

ja kutsua tätä elämäksi

 

Tänään leikki viipyy kasvoillani

olen auki niin kuin maailma

uljas ja suunnattoman kaunis

pelko vaanii nurkan takana

ja häpeä sen kannoilla

 

Minä näen: tässä on tie

varjele etten astuisi syrjään

minä tunnen käden kädessäni

katselen kauan elämän kasvoja

seisova vesi liplattaa purona

 

"Ehkä Jumala loi aavikon siksi että ihminen voisi iloita taatelipalmusta" -P. Coelho

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Tuokio

Tänä aamuna ahdistaa, enkä saa siitä kiinni. Ratikassa miehen kasvot näyttävät mainokselta. Navetan mieleen tuova haju tulee jostain läheltä, toivottavasti ei itsestä, vaikka olenkin täynnä paskaa. Joku pipopää lukee englanninkielistä pokkaria samassa asennossa kuin kotisohvalla. Vanha rouva on pukeutunut beigeen ja ruskeaan. Väriyhdistelmä oksettaa, kun on valmiiksi paha olo. Joku kuumakalle näköjään tarkenee vielä hupparissa, vaikka syystuuli ei jätä kysymyksiä. Perusteellinen, vääjäämätön tuuli. Ja lannantuulahdukset jostain läheltä.

 

Töölöläiset kaksospojat viuhahtavat ohi lastenvaunuissaan, kiireisen isän työntäminä. Isän pitkät takinliepeet liehuvat ja huolekas katse on puhelimen ruudulla. Samalla tavalla kiireisesti olen itse joskus käyttänyt koiria ulkona. Arkiaamut eivät ehkä ole ihmisen parasta aikaa.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Paimen

Miten osaisit tulkita smaragditauluja

Miten osaisit rakastaa

Jos kaikki mitä olet saanut on lauluja

Ei ihmislämpöä, kirjojen viisautta

 

Kaikissa huoneissa kirkkaat valot

Ja luonnottoman hiljaista

Asut leikkaussaleissa

Sinua leikataan irti elämästä

 

Olet merkitsemätön hauta

Merkillisessä maailmassa

Joka suojelee vain omiaan

Seuraisit minua, jos ojentaisin käteni

 

En minä kuuntele rukouksiasi

Vaikka huudat kovempaa

Viekööt myrskytuulet sinut mukanaan

Pidät kaiteesta kaksin käsin

 

Minä pelastan, kenet tahdon

Sinua häpeän isäni edessä

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Pihapuu

Pihapuun alla

niin kuin jokainen omansa

jonkun päähän putoaa omena

toinen haltioituu lehtien suonistoista ja liikkeestä

            kaupunki on kauniisti laitettu keko

            pyhyyttä hohtaville muurahaisille

 

Tulipää lennähtää silmääni ja sihahtaa

säikähdän ja muistan että minulla on silmät

joilla katsella Luojan suurta taideteosta

vaikkei ilo olisikaan piinatun sielun peilissä

            vaikka pelko ja kaipuu olisivat sumentaneet kaiken

            ja tie pelkkää vellovaa mutaa

 

Saan olla tässä sen seitsemän minuuttia

minulla on jalat joiden varassa seistä

ja kävellä desperadona omat kiertopolkuni

kokisinko itsestäänselvyyksien sijaan kallisarvoisuuden kaikessa

            sateessa ja tuulessa muistan

            että nuorena syksy oli lempivuodenaikani

 

Olen edelleen nuori

nuorempi ja keskeneräisempi kuin ehkä saisi

mutta kuka täällä asettaa säännöt ja mittailee mihin pitäisi riittää

            jos riitän itselleni ja otan pieniä haparoivia askeleitani

            se on liikettä jossa voin kokea olevani olemassa

            jopa elossa, vielä tai viimein

 

On aika karistaa haamut viereltäni

vuosien takaiset pahat silmät ja sanat

ja löytää kaiken läpäisevä rakkaus

            jossain täällä on oma paikkani

            vaikka ihmiset eivät tee tilaa vaan tiivistävät kehää

            eikä yksikään syli ole avoimena odottamassa

 

Suljen syliini sen pienen ja hennon ihmisraakileen

jota olen kantanut sisälläni jokaisessa elämän hetkessä

näenkö kauneuden siinä missä jotkut näkevät outouden

            voisinko rakastaa kaikkea sitä pienuutta

            joka ei ole pahuutta, mitä pitäisi väistää

            ja voisinko vielä silloinkin kun tulee talvi

 

            ja yksinäisten hirsipuut:

            joulut ja intiaanikesät

            uudelleen ja uudelleen