sunnuntai 31. elokuuta 2014

Ehkä kaikki johtuu pikkutakista

Unessa olen kaupan kassalla, S-marketissa taas (muutamia öitä sitten näin unta että minua jollain tapaa hyväksikäytettiin kassajonossa takana seisovan toimesta). Jono on nytkin pitkä, toisella kassalla myyjä lukee yksinään iltapäivälehteä. Tilalle tulee uusi myyjä ja vaihdan kassaa. Pyydän sinistä tupakkaa, mutta heillä ei ole kuin vihreää ja kieltäydyn. Myyjä, tavallisen näköinen parikymppinen nuori mies, alkaa vittuilla. Itse asiassa heitä on siinä kaksi samanlaista. Kahdestaan he vinoilevat jotain, että nää sun Nick Cave -tupakat on nyt loppu. En ole perehtynyt Luola-Niilon tupakointitottumuksiin, mutta ilmeisesti nämä koltiaiset ovat, mistä lie tietävät edes nimen. En tiedä, pitäisikö naureskella mukana vai loukkaantua, mutta siinä kassalla tulee mieleen, että tällainen on vähemmän ahdistavaa ja kaiken kaikkiaan helpompaa kuin jos ei puhuttaisi mitään. Energiavirrat, kuvitellut ja todelliset, ovat sellaisia, joiden alle uppoaa. Sanat palauttavat todellisuuteen, katsomaan siihen mitä on. Ja omakin miekka kohoaa niin kuin joskus ennen. Kunnes herään pienenä ja viluisena.

 

Päiväksi puen vaatteet ylleni piilottaakseni viikunanlehdellä häpeäni. Öisin riisun ne pois ja pukeudun unten vaatteisiin. Mutta ovatko ne sittenkään eri vaatteet?

lauantai 30. elokuuta 2014

Jälkikirjoitus

Jousia Mozartilta
napakoita nojatuoleja
korkeita taloja rannalla
illan pimetessä
          Istuvia vaatteita
          viattomiin katseisiin istuvia hymyjä
          puheita elämän pienistä suurista asioista

Sellaista tilasin
väsyneenä maailman pikaruokiin
joihin meinasin kadota itsekin

Minun maassani runo on ensimmäinen kieli
ja tarinat niin unta että voi uskoa todeksi
hälytysajoneuvojen äänet
juhlivat suruna rinnassa kaiken haurautta
          Jos tuntee menettäneensä kaiken
          ei ehkä näe sielunsa pohjan elämään

Jossain kaukana merestä:
Laulu keltaisesta sitruunapuusta
toinen kaipuusta, joka voisi olla tie yhteyteen
ja kun nuori ja kaunis tuhlaa tuoppiin ainoaansa
minä näen sen mitä voisi olla vielä jäljellä
          jokaisella jolle helppo on liian halpaa
          ja Jumala liian tuntematon
          ohitettavaksi muiden perässä

Ehkä maailman kauneus on sen reunalla
likaisen pinnan alla
kun vain tahtoo katsoa
sellaisella rakkaudella, joka katoaa
joka päivä uudestaan

perjantai 29. elokuuta 2014

"Täys paradoksi koko jätkä"

Jos jättäisin kaiken niin kuin unessa, aika vähän lopulta tarvitsisin. Kiireessä pakkaan pahvilaatikoihin tärkeimpiä: Muutamia levyjä ja kirjoja, papereitani. Unessa on suuntana kaukainen maa ison veden takana onnistuneen ryöstön jälkeen, joka oli lapsuudenperheen yhteinen projekti.

Yhtäkkiä onkin aikaa puhua. Isä selittää, että 'zelezny' on keihäs, jota käytetään katolisten pappien vihkimysseremonioissa. Tähän perustuu, että erästä tavallista pappia korkeammalla nimikkeellä vihittävää ryhmää (en muista enää nimekettä) ei voi teknisesti pitää pappeina vaikka he käytännössä ovatkin, koska 'zelezny' ei kuulu heidän vihkimyskaavaansa. Lisäksi puhutaan poliittisten puolueiden alajärjestöjen todellisesta merkityksestä sekä eri kirkkokuntien tarpeellisuudesta ihmisille tulevaisuudessa. Minä uskon katoliseen kirkkoon sen globaaliuden ja tiukan rakkauden teologian vuoksi. Äiti lausuu jonkin erikoisen mielipiteen ortodoksisuuden puolesta, se liittyy ns. islamisaatioon sekä koptikristittyihin. Esitän väitteen, että paljon suurempi joukko suomalaisia olisi kääntynyt ortodoksisen kirkon jäseniksi, jos se ei tulisi idästä, olisi kansan silmissä "ryssän kirkko".

 Puhuminen käy vaikeaksi. En meinaa saada sanoja ulos riittävän suurella volyymillä ja tarkalla artikulaatiolla. Sanat puuroutuvat epäselväksi kuiskaukseksi, vaikka pinnistän kaikki voimani. Tilanne on tuttu. Sitähän on tapahtunut ennenkin unissa. Unimaailma luo konkretiaa abstraktiin kärsimykseen.

Seuraavassa kohtauksessa meillä on kai jonkinlainen lauluryhmä, iso porukka suuressa salissa, joka muistuttaa lapsuuden seurakuntataloa Kyyjoella. Ehkäpä olemme kirkkokuoro. Johtajan tiukkuus ja kielteisyys ei sovi meille, jotka toimisimme paremmin positiivisesta vahvistuksesta, lempeydestä, kannustuksesta. Minä kannustan muita laulajia vastarintaan, että kyllä me voimme vaihtaa opettajaa tai perustaa itsenäisen lauluryhmän, johon voimme valita meille sopivan vetäjän. Kun esitämme kritiikkiä, minä suorapuheisena etunenässä, johtaja onkin sellainen, että hän lyö hanskat tiskiin samantien. Hänen kanssaan ei saa olla eri mieltä, hän suuttuu siitä. Hän muistuttaa ainakin ulkonäöltään ja tyyliltään erästä...sanotaan nyt vain että erästä ihmistä nykyisyydessäni. Hän siis suuttuu ja menettää samalla itsetuntonsa, sen mille on rakentanut elämänsä.

Minä menen halaamaan. Selitän asiaa, että ei tämä niin vakavaa ja negatiivista ole, ei tätä tarvitsisi ottaa henkilökohtaisesti. Selitän aika pitkään, ymmärrän miltä hänestä tuntuu. Meille syntyy jonkinlainen suhde, parisuhteen alku. Olen toki edelleen kuorolaisten vastarinnan etujoukoissa opettaja-asiassa, mutta ryhmä katsoo minua kulmien alta, että kummalla puolella minä oikein olen. Olenko luokkapetturi vai kiero kuin korkkiruuvi. Tuskin olen kumpaakaan, vaan sama tuttu paradoksi aina uusissa muodoissa.

Tämä kaikki on siis unta, kartanpalasia kohti loputonta jokea.

torstai 28. elokuuta 2014

Eksyneet

Olen pienen pieni niin kuin sinäkin

mutta liian suuri Jumalan kämmenelle

maailma on teräksinen

meillä ei ole edes ihoa


suojaksi myydään pillereitä

ettei kenenkään tarvitsisi nähdä kaatuvia patsaita

sotureita joiden tärisevistä käsistä miekat putoavat

eikä jakaa omasta lämmöstään

joka riittää itselle juuri juuri


ydinperhelinnoitus turvataan näkymättömällä piikkilangalla

sillä heidän on tämä valtakunta

ja he elävät kuin sitä toista ei olisikaan

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Taltutettu

Tulee paha 
          vuoteeseen
                    taivaalta valuu ilkeitä rihmoja
                              ja sitten yhtä ilkeää kirkasta
Paha asuu näissä lakanoissa
          vaeltaa aamupäivästä kohti iltaa
                    ja tuntee kuinka kaikki toistaa itseään
                              ei voi lähteä enää mukaan

Kun elämä menee eteenpäin
          menee myös elämättömyys
                    aika on armelias tai julma
                              se on mustaa ja valkoista
Pahan kanssa sylityksin
          myrkky leviää hitaasti mutta varmasti
                    ja vuoden kuluttua seisoo kynnyksellä
                              jonka jälkeen on kokonaan oma

tiistai 26. elokuuta 2014

Etäisyyden hinta

Jumalan tytärten julma kauneus

Kaupunki pukeutuu syksyyn

Sade pyyhkii liepeitä

Ja kesä muuttuu muistoksi

Araksi kohdaksi mielien juoksuissa

 

Onnekas sai rakkauden

Joku toinen menetti kaiken

Kolmas ei jaksanut uutta syksyä

Kirkkomaan kukat nahistuvat pian

 

He luovat silmänsä alas

Niin kuin ovat oppineet

He vaikenevat vieraiden keskellä

He ovat tämän kylän kuningattaret

Joita katsotaan muurin takaa kaivaten

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Aamut

Saatana on läsnä jokaisessa aamussa
Sielunvihollisen syli on lämmin ja kavala
Hänen rakkautensa on kertakäyttörakkautta
Ja siitä jää jäljet niin kuin narkomaanin hukatuista vuosista

Kuulen Jumalan äänen, kutsun tai hälytyskellon
Rummun pauhinan ennen viimeistä tuomiota
Ummistan korvani Saatanan otteessa
Syön ikuisen kuoleman puusta tuhokseni

Saatana on erilleen heittäjä
Leikkaa irti elämästä kuin paraskin kokki lihan luusta
Saatana on oikeuslaitoksen valovoimaisin syyttäjä
Hän opettaa minut katsomaan toisten virheisiin

Minä ja arkiperkele muodostamme liiton
Sen on siunattu elämän ja Kristuksen häpäisemisellä
Kuljemme yhdessä kohti iltaa ja unetonta yötä
Kohti oikeussalia, jossa minäkin syytetty syytän

Kaikki te, rikkinäiset, jotka ette osanneet lähelle
Teidän pahuutenneko minut todella kaatoi
Vai sittenkin ne aamut, jolloin seurasin Saatanaa
Ja minusta tuli hänen lapsivesissään lilluva poikansa

Tänään ei ole enää mahdollisuutta
En seuraa edes omaa ääntäni, kirjoituksiani
Sarvet kasvavat päähäni ja raajoikseni sorkat
Rakkauden sana jää kurkkuun, huulet tärisee katuporan ääntä

Kuitenkin huudan Herraa viimeisen kerran
Niin kuin ryöväri ristillä, niin kuin ehkä Saatanakin viimeisellä hetkellä
Tilinteon päivä on nyt ja helvettiin tietysti kuulun
Tein turhaksi Jeesuksen työn

Haista vittu, Saatana, isäni ja kaltaiseni!
Vihaan sinua niin että tahtoisin tappaa!
Samalla vihaan itseäni, sillä olemme yhtä
Jeesus auta! Pelasta vuosikymmenten alta
                                                         niin häpeällisten ettei niistä voi puhua

Härski pyyntö rumuuden ja pahuuden syövereistä: 
Armahtaisitko sittenkin, syntisintä kaikista meistä
Tarttuisitko aamuisin aikuisen miehen lapsenkäteen
Ja veisitkö ulos valoon, näyttäisitkö miten elää täällä odotushuoneessa
 
                                                                                               odotushuoneessa
                                                                                                                              
                                                                                                           odotushuoneessa