Etsin runoa, joka soi päässäni, mutta se on poistettu kirjasta. Se oli pettynyt pätkä, lohdullinen. Aamu alkoi aikaisin, eikä lopu ennen iltaa. Unessa mies ja nainen kävelevät vastaan kaiken jälkeen. He ohittavat toisensa, kumpikaan ei katso, ei puhu. Kärsivät kasvot ja lepattavat vaatteet. Miehellä on keltainen kauluspaita. Se taitaa olla alakoulun piha, Kyyjoella.
Juuri, kun manasin, että profetiat toteutuvat, pari yötä sitten näkemäni uni muuttui todeksi. Oli kokous ja unohdin paperit kotiin. Unessa huomasin asian vasta paikan päällä, tänään myöhästyin akateemisen vartin, kun tulostin uusia mikroluokassa. Kokous piristi paskaa päivää. Sen jälkeen ostin täyden muovikassillisen lohturuokaa. Lohtulohi!
Ja vielä pitkä juoksulenkki hyvää neofolkia kuunnellen.
Missä kohtaa päivä kääntyi? Siinäkö, kun heitin käärinliinat nurkkaan ja kävelin ulos. Ei, vaan se taisi olla tarkasti siinä hetkessä, kun kävelin Narinkkatorilta, katselin Forumin suuntaan, ihmisiä lipeksi vastaan tasaisena virtana ja mieleeni tuli pätkä toisesta runosta: "Ei tule mitänä, ei." Se naurahtamisen hetki riitti. Sitä runoa en edes yrittänyt etsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti