Herään iltapäivällä siihen, että vituttaa ja inhottaa. Olen mieleni, vaikka kaikki tuntuu mielettömältä. Palaan rutiineihin, joista pääsin jo kerran pois. Myöskään lehdissä ei ole mitään, Fingerpori ei naurata. Yhteiskunnallinen ilmapiiri on niin lättänä, että "haluan ettei maailmankaikkeutta koskaan olisi ollutkaan". Nihilismikin on vain korskea yritys sietää ja lievittää.
Kunnes eksyn lukemaan kokemuksia huonosti käyttäytyvistä eturivin suomalaismuusikoista ja muistan taas jotain, minkä yleensä helposti unohdan. Eivät ne ole katkeria tilityksiä, vaan huvittavia anekdootteja. Kaikki voi olla.
Mihin ihminen tarvitsee toisen sanoja, katseita? Silitä nyt vähän ensin, sitäkö ihminen muka tarvitsee? Silittääkö hän itse? Siksi kai tarvitsee, koska ei muuten ole mitään. Mutta entä jos onkin? Ei ihmistä voi laittaa tilille siitä, miten häntä on kohdeltu, mutta ihminen on valmis sisäistämään tietoa, gnosista, muistamaan totuuden koko olemuksellaan. Sinä olet hyvä, minä olen hyvä. Sinä riität, minä riitän. Riitimmepä toisillemme tai emme.
Elämä on tilanteita, joissa jotkut muistavat oman kauneutensa joitain toisia paremmin. Sitten on toisia tilanteita, joissa roolit voivat olla täysin vaihtuneet. Satunnainen kohtaaminen on pinnallista ja pientä. Sosiaalinen peli on joutavaa maskuliinista viihdykettä. "Joka heitti parhaan herjan / pääsi kuninkaaksi houkkien"
Meidän arvomme ei määräydy sen mukaan, miten muut meidät näkevät. Meidän arvomme ei määräydy sen mukaan, miten me omasta mielestämme olemme onnistuneet. Jokainen on mittaamattoman arvokas, täynnä potentiaalia, joka odottaa puhkeamistaan. Ei ihminen pysty mihin vain, mutta jokaisella on mahdollisuuksia moneen.
Kaiken takana on rakkaus. Ei mikään tiettyjen ihmisten yhteensopivuus, vaan koko olemassaolomme kattava. Löydämmekö sen rakkauden? Tunnemmeko arvomme silloinkin, kun emme pärjää sosiaalisessa pelissä? Tunnemmeko sen silloinkin, kun nuoruuden idolit, jumalat ja isähahmot sanovat baaritiskillä "painu vittuun"?
Tämän minä luin, vaikka todennäköisesti useimmat lukivat jotain aivan muuta. Viihdekin on näkökulmakysymys. Merkityksiä voi löytää melkein mistä vain, jos on auki, valmis vastaanottamaan valon, liikkeellä etsijän tuntosarvin.
Joskus mieleeni tulee kuva suosta. Kaksi ihmistä kävelee käsi kädessä. Toinen loikkii mättäältä mättäälle, toinen raahustaa silmäkkeestä silmäkkeeseen. Loikkijan käsivoimat eivät riitä vetämään raahustajaa mättäälle. Joko ote irtoaa tai hän tulee vedetyksi pahanhajuiseen liejuun, yhä uudestaan ja uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti