Varsin kummallisia unia. Kursin vammallisia kuvia.
Keskustelin Hietamiestä lukevan äitini kanssa Sahlbergista.
Tapasin helsinkiläisen toimittaja-kirjailijan monen vuoden jälkeen. Olin viettänyt yhden juhannusaaton samassa seurueessa, kävellyt käsi kädessä Töölönlahden rantaa ja laulanut Loirin Leino-tulkintoja. Nyt iso mies oli muuttunut naiseksi. Maattiin selällään vierekkäin ja luettiin koinee-kreikkaa. Tyttö kouluajoilta, se vaalea ja juureskerhon ystävällisin, ilmestyi paikalle ja tunsi molemmat. Jälleen kohtaamisia monen vuoden jälkeen.
Tyttö lähti pois ja naiseksi muuttuneen kirjailija-toimittajan kanssa syttyi jotain. Hän oli hyvin temperamenttinen eikä oikein ottanut vastaan sukupuoliasiasta kokemaani hämmennystä, vaikka hänellä oli ulkoinen muutos vielä ihan alkutekijöissään. Sanoin, että naisen ulkonäkö on minulle kynnyskysymys ja ylimääräiset roikkuvat osat voivat haitata, mutta naisen haarovärkin puuttuminen ei ole aluksi ylitsepääsemätön este. Jostain pystyn luopumaankin.
Hänellä oli jonkin verran rahaa. Mistä lie vasemmistolainen marginaalikirjailija rahansa saanut. Minä toimin talousvastaavana. Hajautin osakkeisiin ja minimoin riskit. Kirjailijan temperamentilla olisi yritetty suuria voittoja ja menetetty nopeasti kaikki. Tätä vartenhan opiskelin kuollutta kieltä. Kieliopinnot sekoittuivat mielessäni liiketalouden opintoihin - kumpikin on turhan loogista ja mukavuusalueeni ulkopuolella. Taloustilanne oli heikko ja kurssit laskussa.
Kirjailija halusi perustaa oman yrityksen, mutta tässä tilanteessa se ei kannattanut. Hän hermostui ja alkoi heitellä tavaroita ja lyödä nyrkillä seinään. Toisessa huoneessa nuori kosketinsoitinvelho kuuli heittämisen ja iskujen äänet ja löysi siitä inspiroivan rytmin. Hän sävelsi rytmin päälle herkän itkuballadin, josta tuli tolkuttoman suuri koko kansan hitti. Ensin se levisi Youtuben kautta, sitten jokainen radioasema soitti sitä, ja mollijollotuskansa liikuttui kyyneliin. Rahaa virtasi kirjailijallekin, enää ei tarvinnut huolehtia hex indekseistä. Kosketinsoitinvelho teki kappaleestaan reippaamman version, joka kuulosti Jussi Raittisen tyyppiseltä varhaissuomirokilta. Se oli mielestäni aika korni, mutta sekin menestyi ja joku tunnettu listajyrä teki siitä oman tulkintansa. Kummankaan meistä ei tarvinnut mennä oikeisiin töihin.
Jälleen kerran on helppo todeta, että unet kertovat varsin eri asioita kuin eksplisiittisesti sanovat ja avautuvat tarkastelemalla sitä, mikä on ollut näinä päivinä tärkeää. Ei tarvitse mennä edes eilisiltaa kauemmas.
2 kommenttia:
Olen lukenut niin paljon sinun unistasi, että ne muutaman kerran kun olen nähnyt sinut Stockan lähellä tai Asematunnelissa, niin sama se onko todellisuutta vai ei, sinä muistat unesi, minä muistan uneni, ja meillä on molemmilla silmät päässämme, ja paljon silmiä ympärillä ja sitten vielä yksi aurinko jossain vähän ylempänä mutta sitä ei saa suositusten mukaan katsoa.
Ahaa, minut on nähty, sikäli kun ulkokuoren bongaaminen on näkemistä. Tai ehkä olet nähnyt unta. Itse en yleensä huomaa tuttuja kasvoja edes läheltä. Välillä tosin näen vieraita kasvoja, joita luulen tutuiksi. Kun nyt mainitsit auringon, aloin ymmärtää uudempaa päivitystäni.
Lähetä kommentti