Musiikki, jota en kuule

Unessa istun oppitunnilla ja joudun kääntämään vieraskielistä tekstiä ääneen. Se on koetilanne. Tekstissä puhutaan TYT:n entisestä puheenjohtajasta, Kaija Koosta ja Lehtivihreistä. Kanssaopiskelija, keski-ikäinen nainen, auttaa minua. Ei ahdista paljon, joten untahan sen täytyy olla. Kaija Koon voi ehkä vielä jotenkin ymmärtää, mutta mistä se Lehtivihreät siihen tuli? En tiedä niiltä edes yhtään biisiä. Sen täytyy liittyä nimeen.

Joku jakoi ilmaisia karamellinäytteitä eilen. Olisiko siitä tullut mieleen nuoruudesta tuttu bändi, jonka nimi on myös Inka Nousiaisen kirja. Se ei ole Lehtivihreät, mutta kaikilla 90-luvun puolivälin suomalaisilla punkpop-bändeillä oli melko samanlaiset nimet. Ehkä tietoisen takana oleva tyyppi on sotkenut nimet tai sitten hän on niin paljon minua fiksumpi, että en tajua vieläkään.

Eilen saattoi olla tavallista enemmän viitteitä nuoruudesta. Ruotsalaisessa vaateliikkeessä nuoret kollit sovittivat aurinkolaseja ja heissä ei ollut mitään yksilöllistä. Eipä silti, yksilöllistä meissä ovat usein haavamme ja niillekin löytyy yleensä tunnetut diagnoosit. Radiossa kaiketi soi kyyjokelaisen limudiskon hidas, jonka tahdissa pojat ja tytöt huojuivat yhdessä, ja minäkin olisin halunnut. En tietoisesti kuullut kappaletta, koska keskityin sovittamaan sellaisia housuja joita käytin myöhäisnuoruudessani. Päättelen sen soineen, koska kotiin tultuani lauloin tiskipöydän ääressä "Don't you cry tonight". Oli perjantai ja olin edelleen yksin. Mozzerin laulujen siinä olisi pitänyt soida eikä kalifornialaisten glam-nistien.

Rippileirillä, joka siis tuli mieleen unien kartanoista tai siitä, että monet kollegat ovat nyt niissä paikoissa kesätöissä, joku soitti Punk'n roll -kokoelmaa. Olin hankkinut Apulannan ensimmäisen albumin. Pidin kappaleesta Päivästä toiseen. Ymmärsin sen tuskan enkä kuullut niinkään sitä imelää rakkauslaulupuolta.  Olen aina pitänyt yksinkertaisista melodioista. Niitä on helppo laulutaidottamankin laulaa. Jossain vaiheessa hyvän levyn kriteeriksi tuli, että siitä ei jää lukuisten kuuntelukertojen jälkeen päähän soimaan mitään. Esimerkiksi Maj Karma, silloin kun se vielä oli Kauniit Kuvat, tuntui kestävältä musiikilta.

Jahah, tästä tulikin musiikkipäivitys. Olen siinä harvinaisessa tilanteessa, että en ole kuunnellut yhtään levyä pitkään aikaan. Olen liikkunut korvat auki kaupungilla ja kuunnellut, mitä ihmisillä on sanottavana. Vain lasten ja juoppojen puhe on tuntunut mielekkäältä.