Torni-Eero, Tony Halme ja Oasis

"Talot kaatuu niskaan, ahdistus varttuu", sanoo M. Syrjä(ytynyt)

Mummolan pihaan on kaivettu oja. Makaan ojan pohjalla ja laulan Melankoliaa. Kunnes on aika kiivetä vesitornille. Torni-Eero, Jukka Relanderin näköinen taksikuski, raaputtaa paskastani esiin viestejä. Olemme menossa kohti mysteeriä, mutta olen myöhästynyt. En tiennyt, että Red Hot Chili Peppers -radiopopin tahdissa tanssivat olivat niitä, joiden mukana olisi pitänyt mennä. Sitä ennen olin Tony Halmeen talossa. Otimme erän. Ihmettelin, kun hän ei lyönyt. Vähän niin kuin Käkijärven autotallissa vuosituhannen vaihteessa. "En voi lyödä, kun sulla on tuo risti", antoi Käkijärvi silloin meriselityksen. Hopeinen risti ei enää roiku kaulallani, se kaivautui aikoja sitten Laulurinteen hiekkaan. Yritän lyödä Halmetta, mutta lyöntini ovat kuin läpsäyksiä. Fysiikkani ei ole vakavasti otettava. Lopetamme. "Lähdetäänkö kaljalle tai parille", Halme ehdottaa ja myönnyn. Halmeen poika kysyy: "Ootteko te niitä homoja?" "Ei",vastaan. "Me ollaan kavereita. Niin kuin siullakin on koulussa kavereita."

Herään, kun joku soittaa pelkkää Bluria radiossa. 90-luvulla en ymmärtänyt valtavirran brittipoppia, enkä ymmärrä vieläkään. Oasis, Blur ja Pulp. Rasittava, yhdentekevä ja jotain mistä ei saa kiinni. Siitä huolimatta muistan erään alkukesän lämpimän ja valoisan viikonloppuyön, kun ravintolat olivat sulkeutuneet. Taitava englantilainen katusoittaja soitti Wonderwallia Kaivokadulla ja ihmiset kerääntyivät tanssimaan. Yritin kirjoittaa siitä runon, mutta se ei onnistunut tavoittamaan tunnelmaa. Suomessa on harvoin sellaista, yhteisöllistä vilpittömyyttä. Siitäkin on melkein kymmenen vuotta, niin kuin taitaa ollavähän kaikesta. Keski-ikäinen ei odota aamun ensimmäistä bussia päästäkseen nukkumaan.

"I said: Maybe you're gonna be the one that saves me"