Enemmän totta

Se oli tietysti unta. Lähdin Joose Keskitalon keikalle. Paikka oli pieni ja tupaten täynnä. Ilmeisesti Joose oli jo lopettelemassa. Portaiden puolivälissä oli lipunmyyntitiski, mutta ei siinä tainnut istua ketään. Kävelin portaita pitkässä mustassa pikkutakissa, parta ajamattomana ja reppu selässä. Joku tarrasi minuun takaapäin. Luulin, että se oli yli-innokas ja epäkohtelias portieeri, joka tuli perimään maksua. Sanoin: "Päästä irti." Tyyppi olikin vain humalainen nuori mies, ja se päästikin.

Portaat olivat nousseet oviaukosta katsottuna vasemmalle, puolivälissä oli tasanne, jossa oli pöytä ja siitä ne kääntyivät oikealle. Kävelin ylös saliin. Joose lopetti juuri kun ehdin paikalle ja jotain muuta ohjelmaa oli alkamassa. En tiennyt, mihin reppuni laittaisin, muuten olin jokseenkin klubivaatteissa. Paikalla oli paljon nuoria, siihen oli jokin erityinen syy, jota en tiennyt. Istuin sohvalle hieman syrjemmälle. Siinä olivat nuori ja tumma, hymyilevä tyttö sekä tatuoitu poika, joka oli ilmeisesti nauttinut runsaasti tai urpoili vain orastavaa maskuliinisuuttaan. Hän ei ehkä repinyt minua, mutta tuli epäkohteliaasti liian lähelle kuin ärsyttääkseen tahallaan. Siinä oli sama tuntu kuin kerran tamperelaisessa hevibaarissa, kun tuntematon tappelua etsivä testosteronisti istui syliini ja alkoi vääntämään, mutta buddhan tuijotus sillä kertaa voitti. En ollut varma, oliko tyyppi sama kuin portaissa, saattoi hyvinkin olla. Hän ja tyttö olivat samasta koulusta, Kallion lukiosta, mutta eivät vaikuttaneet kovin kavereilta keskenään. Joku toinen tyttö tuli kysymään minulta jotain, mistä en ymmärtänyt oikeastaan mitään. Tajusin vain, että se liittyi Eric.com-nettiosoitteeseen, joka oli ilmeisesti nuoremmalle väelle tuttu. "Ei hajuakaan", vastasin ja tyttö hävisi. Jäin miettimään, että olisin voinut olla kohteliaampikin. Mutta tämä toinen tyttö...Tia-Pia. En tiedä, kumpiko nimi vai molemmat. Äkkiä olin lähes valveilla.

Lähdetäänkö jonnekin? Istutaanko kalliolla? Tiedän, että se on naurettavaa, välissämme on kolmetoista vuotta, mutta entä sitten? Silmänurkistasi putoilee helmiä kostealle kaulalleni.

"Yhtä en saa, yksi jää aina puuttumaan. Yhtä en saa, yhtä en vielä ainakaan." Istun bussien ja rekkojen jylinässä, katoksen alla. Pitkästä aikaa. Kesä meni muussa. On kuin olisin nähnyt sinne, mitä ei voi koskaan saavuttaa, eikä voi päästä enää näystä eroon. Minä näin. Minä näen.Tähän jään, muu kadottaa olemassaolonsa. Siitä on matkaa arkeen, joka on tyhjää työtä, turhia pelkoja ja elämää, jolla ei ole perimmäistä. Yksinäisyyttä, joka on yleensä ahdistusta, harvemmin romanttista irrallisuutta. Tänään en osaa pelata näillä korteilla, niillä on vaikea voittaa. En osaa elää. Menen jatkamaan sitä, minkä toukokuun lopulla aloitin.

Ehkä tämä on minun elämäni. Ehkäpä tässäkin on reittejä rinnan. Joskus ajattelen, ettei minulla ole mitään hätää. Usein olen hädässä. Minun ihmiseni ovat romaaneissa. Eilen oli kuitenkin paremmin kuin aikoihin. Mies nukkuu Lasipalatsin pysäkin penkillä. Minäkin haluaisin vain käydä nukkumaan, paljaan taivaan alle, kadota maailmaan joka on enemmän totta.

Kassalla myyjän rintapielessä lukee Tia, mutta en usko, että se olet sinä. Odotan sitä hymyä, jonka olen nähnyt kerran vuosia sitten. Etsin sitä kaikista kasvoista. Minä haluan olla elossa. Haluan olla menossa elämää kohti.

"Ihanan ja lyhyen elämän / antoi Luoja meille täällä elettäväksi

Ihanan ja lyhyen elämän / rakkaudella, hyvyydellä täytettäväksi"