Elämän suvantosillalla
roikkuu ihmisen taimi vuonna yksi ja kaksi
poliisille pitää sanoa että tämä on leikkiä vain
vaikka koskaan en ole pelleillyt
kuolemalla ja kaipauksella
Elämän suvantosillalla
värjöttelevät pienet ja nahkatakkiset vuonna kolme ja neljä
jäätävä puhuri tunkee kaulusten alle
mutten tunne kipua ja kuolemaa, en juuri mitään
kun joku lainaa itseään tässä ja tänään
Elämän suvantosillalle
en uskalla palata enää koskaan
poltan sillan ja tartun Riivaajan käteen
seuraan häntä kaupunkeihin
kaksioihin joihin kadotan itseni
vain siksi etten joutuisi suvantosillalle
Kun nahkatakit pölyttyvät ullakoilla
hiukset tukkivat viemäriverkostot
ja lapset voisivat olla jo koulussa
seison ypöyksin elämän suvantosillalla
jota ei pitänyt enää olla
ilman tulevaisuutta, ja menneisyyttä jota muistella
Yksikään käsi ei enää löydä käteeni
edes juopuneen häilyvyydellä
jokainen päivä on avohaava kasvoihini
viima käy niin kuin ennenkin
mutta olen hukannut vaatteeni
ja kadun kaikkea mikä tähän johti
Kirottu silta, kuolemaa tuhannesti kammottavampi!
Se mitä pakenee, siihen lopulta kaatuu
Ihmiset kulkevat siltaa tanssikengissä
ylittävät sen kuin puutarhakadun suojatien
puristan kaidetta, huudan niin kovaa kuin jaksan
ääneni ei kuulu, edes varjoni ei näy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti