Kaadoin mukillisen kiehuvaa teetä päälleni. Huusin niin kovaa, että koira pakeni sängyn alle, ja sitten tuli itku. "Miksi sinä et ole täällä." Unessa olin Metri-Helin luona laitakaupungilla sijaitsevassa kolmiossa. Siellä oli enemmänkin porukkaa. Ei ne kai juhlat olleet, ehkä sukulaiset vain olivat käymässä. Meillä oli suhde. Ajattelin painostaa häntä kertomaan miehelleen ja luopumaan entisestä. Ihan kuin isänikin olisi ollut siellä aamupalapöydässä kutsumassa joulutorttuja pasteijoiksi. Ja serkkujani. Mutta asunto oli Helin äidin, jossa vierailin viitisentoista vuotta sitten ja yövyinkin pari kertaa. Käpyjä oksentava porsaannäköinen koira ja lattioilla mikroruokia lämmittävät pete euroopat.
Hapuilen pitkin asuntoa, joka ei ole sama kuin äskeinen. Tämä on minulle vieras yksiö, jonka pohjaratkaisu antaa häivähdyksenomaisen viitteen amerikkalaisesta pilvenpiirtäjästä. Kai se voisi olla hotellihuonekin, sillä ei se ole kodikas. Katson itseäni vessan peilistä. Osa kasvoistani on peittynyt mustaan. Näyttää aika hurjalta, ehkä se on pimeyttä. Menen kylpytakki päällä kirjastoon, koska en jaksa pukea pienen kirjanpalautuksen tähden. Pihalla vastaantuleva tyylikäs ja ylimielinen mies kommentoi asuani. Olen kävelemässä ohi, mutta jään vittuilemaan takaisin. Sillä seurauksella, että lopulta lyön niin kovaa kuin kädestä lähtee.
Mutta sohvallahan minä olen. Aurinko katsoo suoraan silmiin ja oikeassa kainalossa valuu hikinoro. Koira on ottanut nenäliinani ja repinyt sen. Isompi haastaa pienempää leikkiin kuin olisi nuori vielä, vaikka on vain sekaisin valeraskaudesta. Sisälläni olevat asenteet ovat puoliksi Kaijan luovuttaneita, lauhkeita ja vastentahtoisesti sopeutuvia ja puoliksi Pirkon kumartelemattomia, mutkattomia, äkäisen itseriittoisia ja tavoista tai säännöistä piittaamattomia. Aurinko hiipii vastapäisen kerrostalon taakse, huomaan fyysisen vointini olevan leppeähkö ja suussa maistuvan venähtäneiden päiväunien paskan. Onko tänään keskiviikko? Oletan, että on. Koko viikko on valkoinen läikkä kartalla, autio ranta. Miltä hietsusta tuntuu talvisin? Kaipaako se heinäkuuta silloin, kun ihmiset istuvat laatikoissaan katsomassa vielä pienempää laatikkoa. En uskaltane vielä lenkkeillä, kun yskää ja tukkoisuutta on. Kusihätä nostaa minut vessaan, sen jälkeen pitää päättää uudestaan, minkälaista laivaa alan rakentaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti