Punainen nro 6

Puisto on yleensä hiljainen, mutta tuulipukukansan määrästä huomaan, että on ilmeisesti hyvä ilma. Kun valo pehmenee ja ihmisten ajatukset hiipivät kohti alkuiltaa, maailma alkaa näyttää paremmalta. Joka paikassa on verta, mutta se on vain merkki Nahorin vaimon hedelmällisyydestä. Sydämeni ei vuoda.

Ja todellakin jätän sen esikoiskirjailijan omaan arvoonsa ja siirryn Danielin seuraan. Tämä Daniel ei ole mikään kuningas, vaan antikvariaatinpitäjä. Siitä tulee mieleen, että minua ei ymmärretty, kun lyödessäni kiukaalle ämpärillisen löylyä, aloin puhua, kuinka koen itseni tavallaan suomenruotsalaiseksi. Vaikka en ymmärrä ruotsin kieltä Kent-yhtyeen hittikappaleen kertosäettä enempää.

Tänään en ajatellut puhua kenellekään mitään.

Syön saarikoskilaisittain ilmaistuna makarooniladjua. Se on viikon vanhaa ja jääkaappikin on reistaillut jo pidemmän aikaa. En pelkää myrkytystä siltä suunnalta, vaan Doloresilta, jota epäröin edes taivuttaa. Sinä olet harha ja houre, mutta niinhän on koko maailma. Mutta sinä olet vaarallinen houre, joka suistaa kauhtuneeksi itsensä tuntevan Wertherin. Ehkä sinua pitäisi kutsua nimellä Lotte, mutta se ei tee oikeutta sinulle. Tein jo lähes kohtalokkaan siirtymäliikkeen kolmannesta toiseen persoonaan.

Siirryn katselemaan vastapäistä taloa. Sen punaisuus näyttää kauniilta kuin posket. Tunnen erään johtajamiehen, jolla on kaunis tapa punertua. Häpeä ei maalaa leveällä pensselillä koko kasvoja hailakanpunaisiksi, vaan syvänpunainen, hyvin kaunis väri, asettuu poskien seutuville pitkulaisina, symmetrisinä läikkinä. Se tuo kuin kanelisen tuoksun joulusta, joulunajan tunnelman.

Kun emme tunne häpeää, ehkä meistä kaikista tulee omenaisia.