Onhan noita

Olet haurasta lehtikultaa
vapiset kuin kohmeinen haapa
kaikki haavat auki
veriset ranteet ylöspäin

Noidan silmät leiskuvat
hän käy läpi omia tunteitaan
ja heittää ne sinulle
kuin Jumalan Sanan

Hospoti hospoti kyrie eleison
painut kyyryyn penkissäsi
ja kun tulet kotiin, alat julistaa
itsellesi vierasta oppia

Noita on Saatanan vallassa
"Jos jätät minut, minä tapan sinut"
Hän hymyilee valtaistuimellaan
"Sinä tulet kyllä aina takaisin"

Onko surullisempaa
kuin yksinäinen noita
jolla ei ole enää ketään
jolle tehdä taikojaan
       Surullinen noita
       hylätty puoskari
       sähisee yksin tuolinsa uumenissa

Padren aisa pienessä mustassa kolossa
down-teini sutenöörin palkkalistoilla
(vammaisilla on oikeus työhön!)
ja frigidi opettamassa tantraa

Kaupungissa asfaltti haarautuu
Autoja, valkoisella maalattuja suojateitä
Noita, sokea noita
taluttaa toista sokeaa
repien tahtomaansa suuntaan

Juoksen vastatuuleen
ja otan sinua kädestä
vihreä valo palaa
nyt voit mennä

minne ikinä haluat mennä

Vastaparit

1. Taivas on juuri niin harmaa kuin pitää                1 . Kun runoni ovat ruikutusta

Tällaiset päivät eivät tarjoa mitään                       Yö-yhtyeen yksinäistä uikutusta
Seinät ovat valkoiset, ja lakanat                            on aika aloittaa päivä alusta

likaiset kuin unteni tavernat

     nousen pöydille laulamaan                              2. Ihme on jossain täällä
     Sandy ottaa mua kaulasta                                    ei siellä tai tuolla
     enkä olekaan yksin                                                  ehkä istun sen päällä

2. Kuuntelen liikenteen tasaista virtaa         3. Maailma jatkuu hetken ennen tuhoutumistaan
Tällaiset päivät sekoittuvat iltaan                Hyppään sen kyytiin vaikka heti huomenna
Olen heittänyt vaatteet ja palelen               Maailman kauneus voi olla minussa
Kaikki tiivistyy yhteen tunteeseen                           jos annan sen olla
     etsin ihmettä kasvoistasi
     odotan sanoja huuliltasi                                  4. En ole kaukana
     eikä ilmeessäsi ole mitään                                  en tule lähelle
                                                                         olen juuri tässä
3. Istun yksinäisten pöydissä                                            hetkessä joka on tärkein
kyttyrä selässä, pelko silmissä                                                koko elämässä

Jos tulee joku Tuuli ja puhaltaa

saan keräillä korttini lattioilta                               5. Ikuisuudessa ei ole aikaa
     ja tuo toinen on Iiris                                     Ikuisuus on minussa
     hän ei katso minnekään
     välissämme on lasinen seinä                           6.  Ei ole maailmaa, joka voisi tuhoutua
                                                                   ei huomisia, jotka voisivat toteutua
4. Maailma on suuri eläintarha                               Kaikki kauneus on käsivarsilla
Muut turistit eivät eksy pohjolaan                             jotka kantavat minua Nyt

Huomasin sen jo varhain

ovet aukeavat vain yhteen suuntaan

Vuotuinen kevätpäivitys

Ihmiset tulevat viikon aherruksen jälkeen töistä. Me juoksemme pitkästä aikaa. He hymyilevät meille, koska on perjantai, ja koska on kevät. Ostan pullollisen keskiolutta - pitkiä hiilareita - palautusjuomaksi. Se tuo mieleen kaupungin, jossa virtasi joki, ja joen rannalla miehentaimet pulloineen. Meijerin kioskin likinäköinen täti ja kymppikassi.

Juokseva, juoksuinen koira ottaa hörpyn - ei sille saksalaiselle kelpaa veden lisäksi kuin olut. Ylppö on lopettanut tarinansa. "Vittu oota mua" Tänään aion olla nuori, ja jos ei kaikki ole hyvin, valehdella että on.

Vaihteeksi urheilusta

Tämä oli niitä päiviä, jolloin en voinut tyytyä siihen, että 'aika näyttää'. Mikä se aika on? Rouva Fortuna? Näytä minulle sen naisen kasvot, niin uskon. Aika on abstraktio. Entä jos mitään ei tapahdu. Ehkä ongelma ei ole siinä. Ehkä ongelma on siinä, jos asiat menevät liian pitkälle.

Kun keihäs alkoi lentää urheilustadionilta ulos, päättäjät tekivät välineeseen muutoksia ettei se lentäisi enää yhtä pitkälle. Vanhat ennätykset mitätöitiin.

Jos keihäänheittopiirit olisivat jääneet odottamaan, että 'aika näyttää, miten tässä käy', miten olisi käynyt? Kaikki olisivat menettäneet kiinnostuksensa lajiin, joka käydään puoliksi areenan ulkopuolella? Stadioneja olisi suurennettu? Yksinkertaisinta oli tarttua itse asiaan. Vai oliko se yksinkertaista? Muutettiinko keihäsmallia vasta pakon edessä ja viime tipassa?

Keihäänheitto kuulostaa kovasti maskuliinisseksuaaliselta. Entäs sitten formula? Katsoin tänään koskettavan dokumentin Ayrton Sennasta. Hänen elämänsä päättyi 34-vuotiaana betonivalliin.

Tuntuu, että rata on liukas. On alkanut sataa ja renkaat ovat kuluneet loppuun. Mutkat näyttävät yhä jyrkemmiltä ja hidastaa ei voi.

Kukaan ei tiedä, miksi Senna ei tullut ulos siitä mutkasta. Olosuhteet olivat hyvät. Ohjausjärjestelmä saattoi pettää yllättäen. Kuljettajat tietävät riskit. Radalla on aina hengenvaarassa. Sennan kuoleman jälkeen turvallisuuspuolta parannettiin eikä kukaan ole kuollut rajunnäköisistä onnettomuuksista huolimatta.

Minusta tuntuu, että nyt on jo Imolan kisaviikonloppu. Sääntöjä voidaan muuttaa vasta ensi kaudelle. "Pienempi" kuolemantapaus ehti jo tapahtua ja pian yksi oman elämänsä legenda syöksyy betoniin.

Punainen nro 6

Puisto on yleensä hiljainen, mutta tuulipukukansan määrästä huomaan, että on ilmeisesti hyvä ilma. Kun valo pehmenee ja ihmisten ajatukset hiipivät kohti alkuiltaa, maailma alkaa näyttää paremmalta. Joka paikassa on verta, mutta se on vain merkki Nahorin vaimon hedelmällisyydestä. Sydämeni ei vuoda.

Ja todellakin jätän sen esikoiskirjailijan omaan arvoonsa ja siirryn Danielin seuraan. Tämä Daniel ei ole mikään kuningas, vaan antikvariaatinpitäjä. Siitä tulee mieleen, että minua ei ymmärretty, kun lyödessäni kiukaalle ämpärillisen löylyä, aloin puhua, kuinka koen itseni tavallaan suomenruotsalaiseksi. Vaikka en ymmärrä ruotsin kieltä Kent-yhtyeen hittikappaleen kertosäettä enempää.

Tänään en ajatellut puhua kenellekään mitään.

Syön saarikoskilaisittain ilmaistuna makarooniladjua. Se on viikon vanhaa ja jääkaappikin on reistaillut jo pidemmän aikaa. En pelkää myrkytystä siltä suunnalta, vaan Doloresilta, jota epäröin edes taivuttaa. Sinä olet harha ja houre, mutta niinhän on koko maailma. Mutta sinä olet vaarallinen houre, joka suistaa kauhtuneeksi itsensä tuntevan Wertherin. Ehkä sinua pitäisi kutsua nimellä Lotte, mutta se ei tee oikeutta sinulle. Tein jo lähes kohtalokkaan siirtymäliikkeen kolmannesta toiseen persoonaan.

Siirryn katselemaan vastapäistä taloa. Sen punaisuus näyttää kauniilta kuin posket. Tunnen erään johtajamiehen, jolla on kaunis tapa punertua. Häpeä ei maalaa leveällä pensselillä koko kasvoja hailakanpunaisiksi, vaan syvänpunainen, hyvin kaunis väri, asettuu poskien seutuville pitkulaisina, symmetrisinä läikkinä. Se tuo kuin kanelisen tuoksun joulusta, joulunajan tunnelman.

Kun emme tunne häpeää, ehkä meistä kaikista tulee omenaisia.

Alasti

Olisiko kuitenkin niin, että vastaus löytyy omasta itsestäni? Tuo ajatus ryömii jostain kaukaa, kun kävelen saksalaissyntyisen säveltäjän mukaan nimettyä katua ja vasikankokoinen lemmikkielätti paskoo mahdollisimman lähelle ajorataa, jossa autot syöksyvät kuin nyrkit. Minä seison muovipussi kädessä, savukkeenjämä suussa, valmiina heittäytymään nyrkkiin, syöksymään miekkaan. Olenko muka erilainen? Kaikki me kuolemme yksin, kaikki me elämme yksin. Pelastavat kasvot ovat omat kasvot ja helvetti on oma itse. Maailma tapahtuu sisällä. Milloin opin näkemään, ettei sen ulkopuolella ole mitään? Ei voi paeta itseään on klisee, mutta jos todella kohtaisin itseni, olisiko minusta taisteluun. Voisinko rakentaa tornin sanoista? Voisinko rakentaa tornin, josta katselisin tähtitaivasta ja muurahaisten touhuja? Se ei ole helppoa, sillä kuljen aina takki auki, ilman paitaa, kädet levitettyinä. Sydämen kohta on ympyröity paksulla tussilla ihoon, että varmasti osuisi.

Minä olen kävelevä porno, sosiaaliporno. Vaikka takki on unohtunut roikkumaan harteilleni kuin jokin jäänne, olen alasti. Olen alasti pimeässä, eivät he näe kaikkea. Tänään olisin voinut mennä yksin, etsimään keinotekoisesta loisteesta jumalaista valoa. Kun olisin lähtenyt kotiin, matka olisi ollut hyväksikäytetyn teinin kotimatka. Olisin raiskannut itseni, koska mitään ei olisi tapahtunut. En olisi katsellut tornista vaan lasiseinän takaa tai ristiltä. Kärsinyt ei-kenenkään puolesta.

Laulut risteilevät. "No one there", "Anyone, anywhere", "Väärinpäin lentävät linnut" ja lopulta "Pornography". Täytyy tapella vastaan tai luovuttaa, mutta ei astua kahdesti tai kahdestituhannesti samaan virtaan. Aurinko ei ehkä nouse huomenna, voi siltä jäädä parikin päivää väliin, mutta se tulee vielä nousemaan. Eikä vain yhden kerran, vaan joka aamu. Miten ihmeellistä se onkaan! Se, joka ei tunne pimeän petoja kuin taskujaan, ei voi todella ymmärtää sitä ihmettä. Silti rukoilen kuin lankkua pitkin kävelevä: Herra, anna minulle huominen. Muuta ahnaat, julmahampaiset hait hymyileviksi delfiineiksi. Polvistun parvekkeen betonille. En ajattele mitään. Nousen ylös ja kävellessäni mietin raahustaminen-sanan mahdollisimman tarkkaa merkitystä.

Katsoin tänään maailman parhaan jouluelokuvan. Sen päähenkilöinä olivat Erkki, Matti ja Rauno. Matille syntyi kaverin siittämä lapsi ja hän kulki pistooli taskussa tappaakseen kaverinsa. Erkki oli lopettanut syöpähoidot ja kulki syanidikapselit taskussaan päättääkseen päivänsä. Raunon laiminlyöty vaimo oli tehnyt itsemurhan ja hän oli saanut sairaalassa turpaan pojaltaan. Silti senkin jouluaaton jälkeen nousi aurinko. Oopperalaulaja lauloi yksin katolla "Niin kaunis on maa". Lopullista tuomiota ei julistettu.

Jumalalla oli ikuisuus aikaa miettiä, minkälaisen maailman luo. Ehkä se olisi hyvä muistaa. Vaikkei uskoisi. Mihin sitten kannattaisi mieluummin uskoa?

Sähkösaunan vaaleilla lauteilla
ovi auki kenen vain tulla
oviaukko niin matala ja kapea
että on oltava pieni

Siellä minä odotan

Rasvankatkuisen ravintolan nurkassa
Coldplay taustalla, kaukana kotoa
Tiskin takana joku
jonka tahtoisin pelastaa

Siellä minä odotan

Lapsuuden sydänpeittoon kääriytyneenä
samettiverhojen pimentämässä päivässä
joka ei tuo lempeää iltaa
ei muutosta huomiseen

Siellä minä odotan

Vielä tulee aika
kun sydän rinnassa jäähtyy
hengitys hidastuu
ja olen vapaa

Silloin sinä tulet
kun en tarvitse ketään

Ja minä näen Sinut

Sunnuntai

Ulko-ovi menee kiinni, laulu alkaa soida vaikkei mikään soitin ole päällä. "Keskiyön puutarha, joki suojaa kartanoa, mitä muuta voin toivoa" Unessa meillä on mökki saaressa. Sormus on niin tiukka, että pyörryt, kun yrität saada sitä sormeesi. Perjantaina Kalatar järkyttyi niin, että kaatoi punaviinit sohvalle. "Tänä yönä nuoruus tukehtuu verenpunaiseen viiniin ja unelmat painaa päänsä giljotiiniin." Näen tyhjyyden. Se on hänessä, se on väärissä valinnoissa joilla on seurauksensa, se on sunnuntai-iltapäivien harmaudessa. Olen nälkäinen, mutta en halua nousta. Kaadan lisää teetä rinnuksilleni, sen kuuluukin sattua. Elämä ei ole mikään ehkä. Elämä on joko-tai.

Luna

Toissayönä toin ympäri vuorokauden auki olevasta kaupasta asunnottoman miehen rappuuni nukkumaan. Hänen jaloissaan oli jotain vikaa. Ne eivät voineet käyttää suojateitä, vaan kävelivät mieluummin kiskoja pitkin. Ratikassa ne eivät voineet olla lattialla, vaan hän seisoi penkillä tuoden mieleen jarrumiehen. Kuljettaja ei pitänyt häntä kolleganaan eikä edes samaan eläinlajiin kuuluvana, vaikka mies puhui selväjärkisempää small talkia kuin minä itse koskaan.

 Eilen oli hissin lattia punaisena ja jäljet johtivat pitkin käytävää ulko-ovelle asti. Ei se ollut verta, ehkäpä viiniä, en kuitenkaan maistanut. Eivät ne olleet sen asunnottoman miehen jäljet. Hän ei ollut viinamäen tarpojia. Jotain mäkeä hänkin selvästi kulki, niin kuin me kaikki. Ja mäen päällä on risti.

Äsken katsoin vuosituhannen vaihteen kotimaisen kohuelokuvan, jossa mikään ei tuntunut miltään. Se elokuva tuntui joltain. Ainakin sen jälkeen suurin osa ihmisten facebookpäivityksistä tuntui todella teennäisiltä. Jos ei ole pistoolin piippu suussa, mitä sanottavaa voi olla? Jos ei ole kyse kuolemasta, rakkaudesta joka repii rintaa tai Jumalasta jonka ylivoimaisuus on kauhistavaa, mitä me täällä vittu shoppailemme?

Vastapäisissä ikkunoissa on kaikissa valot, mutta ei yhdessäkään ihmisiä sisällä. Voiko kuun tuntea? Tiedän, että sellainen henki on nyt läsnä, vaikka en näe. Se ei näy tästä ikkunasta, mutta kurottaudun katsomaan ja niin: Siellä se valvoo. Kuu ei ole mitään niin latteaa kuin ystävä, kuu onnistuu aina muuttamaan kaiken.

Lainasin nuoren kirjallisuudenopiskelijan esikoisteoksen, sillä hän onnistui radiohaastattelussa olemaan kiinnostavampi kuin kukaan pitkään aikaan. Ennustan itselleni vaikeuksia, vaikka hän kirjoittaa lyhyitä lauseita. Toisaalta esimerkiksi Asko Sahlberg onnistuu kaikissa haastatteluissaan peittämään sen, mistä maailmasta hän on. Kirjailijoiden ajatukset ovat niissä kirjoissa. He puhuvat, jotka osaavat ajatella ääneen, toiset laittavat paperille ja kolmannet jäävät sanojen ja rivien väleihin. Kohtauksiksi, joita ei voi kelata alkuun ja katsoa uudelleen. Tärkeintä on kuitenkin ettei elä liikaa. Kirjoittajan tehtävä ei ole elää ja osallistua.

Kuuntelen, kuinka rautiovaunu menee ohi kuin aika vastata oikein. Kuulen, kun tietokone hurisee kuin pää sellaisina öinä, kun on tultu taksilla kotiin. Kuulen tahtomattani koiran kuorsaavan kuin hidasta itsemurhaa tekevä umpimielinen mies. Ja vielä erotan tyhjän pakastimen rohinan kuin valaan vatsan, jonka sisällä on Joona.

Huomenna herään aikaisin. Olen se aamutakissa kävelevä kummajainen, joka hakkaa kaikki ylimieliset virnuilijat. Olen se hienosti pukeutunut nuori mies, jonka maailma loksahtaa paikoilleen ja hiukset pysyvät suorassa. Kädenvääntö on haastavampaa yksin: Oikea käsi vastaan vasen käsi. Sormet voi laittaa lomittain, että saa paremmin otteen. Kumpi voittaa?

Punarinta laulaa

Kaadoin mukillisen kiehuvaa teetä päälleni. Huusin niin kovaa, että koira pakeni sängyn alle, ja sitten tuli itku. "Miksi sinä et ole täällä." Unessa olin Metri-Helin luona laitakaupungilla sijaitsevassa kolmiossa. Siellä oli enemmänkin porukkaa. Ei ne kai juhlat olleet, ehkä sukulaiset vain olivat käymässä. Meillä oli suhde. Ajattelin painostaa häntä kertomaan miehelleen ja luopumaan entisestä. Ihan kuin isänikin olisi ollut siellä aamupalapöydässä kutsumassa joulutorttuja pasteijoiksi. Ja serkkujani. Mutta asunto oli Helin äidin, jossa vierailin viitisentoista vuotta sitten ja yövyinkin pari kertaa. Käpyjä oksentava porsaannäköinen koira ja lattioilla mikroruokia lämmittävät pete euroopat.

Hapuilen pitkin asuntoa, joka ei ole sama kuin äskeinen. Tämä on minulle vieras yksiö, jonka pohjaratkaisu antaa häivähdyksenomaisen viitteen amerikkalaisesta pilvenpiirtäjästä. Kai se voisi olla hotellihuonekin, sillä ei se ole kodikas. Katson itseäni vessan peilistä. Osa kasvoistani on peittynyt mustaan. Näyttää aika hurjalta, ehkä se on pimeyttä. Menen kylpytakki päällä kirjastoon, koska en jaksa pukea pienen kirjanpalautuksen tähden. Pihalla vastaantuleva tyylikäs ja ylimielinen mies kommentoi asuani. Olen kävelemässä ohi, mutta jään vittuilemaan takaisin. Sillä seurauksella, että lopulta lyön niin kovaa kuin kädestä lähtee.

Mutta sohvallahan minä olen. Aurinko katsoo suoraan silmiin ja oikeassa kainalossa valuu hikinoro. Koira on ottanut nenäliinani ja repinyt sen. Isompi haastaa pienempää leikkiin kuin olisi nuori vielä, vaikka on vain sekaisin valeraskaudesta. Sisälläni olevat asenteet ovat puoliksi Kaijan luovuttaneita, lauhkeita ja vastentahtoisesti sopeutuvia ja puoliksi Pirkon kumartelemattomia, mutkattomia, äkäisen itseriittoisia ja tavoista tai säännöistä piittaamattomia. Aurinko hiipii vastapäisen kerrostalon taakse, huomaan fyysisen vointini olevan leppeähkö ja suussa maistuvan venähtäneiden päiväunien paskan. Onko tänään keskiviikko? Oletan, että on. Koko viikko on valkoinen läikkä kartalla, autio ranta. Miltä hietsusta tuntuu talvisin? Kaipaako se heinäkuuta silloin, kun ihmiset istuvat laatikoissaan katsomassa vielä pienempää laatikkoa. En uskaltane vielä lenkkeillä, kun yskää ja tukkoisuutta on. Kusihätä nostaa minut vessaan, sen jälkeen pitää päättää uudestaan, minkälaista laivaa alan rakentaa.

39,1 °C

Uusi ennätys! Yleensä alan jo 38:n paikkeilla veisata hautajaisvirsiä, nuotin vierestä.