Viime viikkoina kaikki on ollut voimakasta ja merkityksellistä kuten ennustinkin. Helppoa se ei ole ollut missään nimessä. Olen kirjoittanut ajatuksistani muistiinpanoja jopa kävellessä. Ne ovat alkaneet esimerkiksi lausein:
"Muutama päivä ennen orientaatioviikkoa tiedekunnasta soitetaan:"
"Häthätää ehtii vähän koiria käyttää, vaihtaa..."
"Haluaisin kirjoittaa kaiken, koska..."
"Pyyhi pois kaikki murheet ja huolet."
"Täällä haisee valkosipuli, sanoo edessäistuja."
"Unessa muutto, joka ei ollut mieluinen, vaikka..."
"Herään hieman ennen herätystä. Päiväkodin lapset kirkuvat korvaan."
"Taas minä lähden, sekavien unien jälkeen askeleet märällä asfaltilla."
"Suru vyöryy, nousee vatsanpohjasta..."
"Makaan futonilla. Avoimesta ikkunasta kuuluu sateen ääni."
"Viikonloppu ollut aika tunkkainen, mutta..."
Minulla ei ole aikomusta julkistaa niitä tässä vaiheessa, ettei joku luulisi liikoja. Julkistetaan vaikka mieluummin, mitä olen kuunnellut:
Summoning: Oath Bound
Enya: A Day Without Rain
Anathema: Eternity
+Sylviania ja Yonaa
Ne sisältävät uljautta, rauhaa, surua, pyhyyttä ja keveitä askelia. En tiedä, kirjoitanko tänne jatkossa paljoakaan. Se ei tunnu enää samalta. Käperryn Inka Nousiainen kainalossa huoneeni nurkkaan kuin kissa uuninpankolle. "Kell' aarre on, se aarteen peittäköön." En halua olla pauhaava koski, vaan liplatteleva puro. Ei niin kovasti menossa jonnekin, vaan sellainen, jonka moni haluaa piirongin reunalle. Kirjoittaminen on vakava asia. Ei voi olla liian epävarma tai varma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti