Vapauden kulttuuri

Kaikki he tahtovat ihoa vasten
katsella leikkejä lastenlasten
ja vaikeisiin aamuihin hymyn
joka tulipallona valaisee maailman

Ilmapommituksissa revenneet talot
matalat ja huterat majat metsikössä
koruttomat kopit kylmässä betonissa
kesämökit pienelle käytölle jääneet...

Niitä he ovat yksin
          itsensä halaajat
                     peilien vangit
                               rauhattomat sielut markkinoilla

Tunteet

Laineilla lautta Latuska

kuin lastu vainen

makaan alasti laudoilla

kämmenet melana

Ilona seisoo rannalla vakavana

katselee järkiheittoa menoa

neuloo loputonta raitasukkaa

kuin lapamadolle kolttua

Kun aallot viskoo ees ja taas

taidan pelätä

vielä ei olla edes selällä

Latuska haukkaa vettä

Rannalla olevat eivät näe uppoamista

vaan muistavat Gennesaretia

kun kauhova uskalikko nousee pystyyn

ja tähtää kohti laskevaa aurinkoa

Kohtuun ei mahdu

Kultaiset hiukset heilahtivat pois

Kiipesin vuorelle katsomaan kaupunkia

Siellä hän vaeltaa muurahaisena

Ja ammennan vuoripurosta salattua vettä

 

Ei voi palata sinne mistä kerran lähti

Ei enää mahdu minnekään

Kun on avutonta ja hiljaista

Sen on vietävä kohti uutta, koskematonta

 

Silmät alkavat tottua maisemaan

Tuuli tuntuu jo tutulta

Ensi yönä tapaan vuoren ruhtinaan

Ja me juomme uudelle maailmalle:

Kasvojen kulta ei enää vaihdu suljettuun vihaan

Eikä silmät sammu kun en niitä enää näe

Mutta ihmiskeko on täynnä nuhjuisia enkeleitä

Yhtä paljaita ja täydesti hehkuvia kuin minäkin

 

Suuren ja ihmeellisen luo

On monen kivun mittainen matka

Polku on itse tallattava

Keskelle synkimpiä aarnioita

 

Vuoren ruhtinas ottaa tyhjän pikarin

Hän sanoo: «Älä tule ennen kevättä takaisin

Sinut on tehtävääsi valmistettu

Ja sinua suojaa käteni ja vuotesi

 

                        Käteni ja kovimmat vuotesi»

Siellä päivä ei kulje koskaan pois

Kun oikaisen ja lavitsa huokaa

Tuumin: Tammiarkku mulle tuokaa

Ja pohjalle vähän olkia

Kaipaan lepoa ja rauhaa

Olen ajatellut yhden elämän verran

Kantanut häpeää yhden elämän verran

Pimentolassa ei laineet laula ja lyö

Vihdoinkin on hiljaista

Sitku

Sitten kun olen onnellinen

kirjoitan niin kuin Annikki, Bo ja muutama muu

eikä subjekti leviä mustana läikkänä

peittäen koko maiseman

 

Sitten kun olen onnellinen

te haluatte siitä palan

niin kuin naapurin lottovoitosta

tai säteilevästä auringosta

 

Pimentolassa sade ropisee ikkunaan

jokainen tuleva päivä on vähän käytetty

vielä ei ole kiire

mutta kohta on lähdettävä matkaan

Jesajan henki

Sinun kätesi ovat likaiset, kun kosketat häntä

olet etsinyt puhtautta tässä mielettömyydessä

eikä se ole vikasi vaan nimesi

siksi et voi pysähtyä

 

Jos näet paljon likaa

et ole mennyt enemmän harhaan

vaan tunnet puhtauden paremmin

toivot ettei muu enää kelpaa

                            sillä harmaa alue muuttuu pian veriruskeaksi

                            ja syntitaakka painaa kumaraan

 

Syvällä sisimmässä

on vain yksi tie

oletko valmis kulkemaan

vaikka se veisi ristille

Ihmeen hyvä kuitenkin

Ihmeen hyvä on kuitenkin

istua puisella penkillä

ja kuulla kun kerrot huonosta päivästäsi

hymyssä suin

 

Lintu on lentänyt pois

mutta lainaa lauluaan

viimeisen kerran

enkä tahtoisi sävelmästä luopua

 

Kun kauneus ihmisessä kasvaa

merkitsee kovin vähän kaikki muu

jos hyvä meissä lähtee kiertoon

Suurempi Suunnitelma toteutuu

 

Särkyköön sydän mahdottoman edessä

ja tarttukoon siihen, mikä on mahdollista

verille kynsittykin voi parantua

vaikka ihmeiden aika on ohi