Löydä suru, itsestäsi, kirkkaiden päivien hiljaisuus. Iloitse päästyäsi yön raa'asta tuulesta. Eläimen lämpimässä kielessä ja mielessä on jatkuvuus, historia, joka pitelee minuuden natisevia seiniä.
Kaoottinen juoksusi kujalta kujalle on ainakin uutta elämää. Ja värit jotka kietoutuvat ympärillesi opettavat ehkä enemmän hyvää kuin pahaa. Käy nukkumaan ja herää kuin morsian hääaamuna.
Liiku lähemmäs rakkautta, ehdotonta ja jokaiselle annettavaa. Lähestyt olemassaoloa vakain edestakaisin askelin. Olet voittanut jo jotain kuitenkin, mikään yöilman kauhominen ei voi viedä sitä enää.
Taistele niin kuin elämäsi olisi ainoa tai viimeinen. Jos et voi tehdä enempää, tee edes pystypäin se mitä voit. Kaikki mistä haaveilet on olemassa, anna sen tulla omia teitään. On aikaa ensi keväästä vielä seuraavaan.
Kanna kärsivällisesti osasi silloinkin, kun kaikki tuntuu turhalta. Usko että olet mainio mies, sillä sinä olet tärkein ja paras ja kaunein omassa elämässäsi, niin kuin jokainen omassaan.
Mutta vittu että kaipasit syliä, ja katsetta joka olisi ollut vain sinulle, niin kuin Steven Patrick Morrissey kiivetessään tyhjään vuoteeseen. Silloin kun et vielä osannut tehdä siitä voimaa, joka vie kohti.
Toivottavasti manchesterilainen ystäväsi ei hänkään vain tullut vanhaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti