Oikea ja väärä sekoittuvat tänään. Ne eivät ole öljy ja vesi vaan niin kuin kauneus ja rumuus tai tarina ja pinta. Siellä missä ei ole mielikuvitusta, historiaa ja tilaa vapaalle subjektiiviselle tulkinnalle, ei lopulta ole mitään. Mitä kapeammaksi horisontti muodostuu, mitä karkeammiksi pyyteet, sitä kauempana ihminen on Jumalasta, joka on kauneus.
Ihastelen auringon täydellisyyttä. Tuijotan tähtitaivaan syvyyteen. Sitten katson ihmisten töitä. Talouskriisiä, pornografiaa, internetin keskustelupalstoja. Mitkä ihmisten töistä viestivät jumalallista? Taide, uskonnot, keskinäinen rakkaus ja hyväksyntä? Eikö ole selvää, mihin minun tulee suunnata katseeni? Muistelen jotain Yrjänän runoa: "Jumala havaitsee vain rakkauden / muu on hänelle ei-olevaa / siksi meillä on niin vähäinen osa hänessä"
On tultava puhtaammaksi, se on oikeastaan sama asia kuin tulla näkyvämmäksi. Kun Paavo Haavikolta kysyttiin, uskooko hän Jumalaan, hänen mielestään tärkeämpi kysymys oli, uskooko Jumala meihin. Mystiikan teologiassa puhutaan siitä, kuinka Jumala näkee vain puhtaan. Jotkut protestantit vieroksuvat ihmisen omia ponnisteluja, mutta eiväthän ne yleensä edes johda mihinkään. Mitäpä me ihmiset täällä yksin yritämme, kun päivät täyttyvät konditionaaleista. On avauduttava, antauduttava yhteistyöhön, lähdettävä ulos pimeänä yönä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti