Retrospektio

Yritän selvittää, mitä noin kuukauden hiljaisuuden aikana on  tapahtunut, kun en sitä itsekään tiedä. Todennäköisesti ei juuri mitään, mutta haluan olemattomuudellekin suuntaviivat. Apuvälineenä toimii päiväkirja, jota oletan kirjoittaneeni lähes päivittäin. Tapanani ei ole olla retrospektiivinen. En koskaan lue, mitä kirjoitan, vaikka varmasti syytä olisi, että ymmärtäisin paremmin, mitä elämässäni tapahtuu. Aika hyödytöntä on ymmärtää pehmeäseinäisestä huoneesta tai kiikkustuolista käsin, mitä tapahtui keskellä talvea 2013. Koska Barabbaantosi ei koskaan ole ollut kirjoittajan henkilökohtaista elämää raportoiva blogi, vaan tarkoitus on ollut jossain ihan muualla, rajoittuu autenttisuus niin, että otan jokaisesta merkinnästä alun ja lopun. En tiedä, mitä tapahtuu, mutta ehkä yritän piirtää jonkinlaista karttaa. Se kai sanojen tehtävä on (päässä soi etäisesti vanhan oppi-isän puhelauluääni).

29.1: "Herään tukka silmillä uskomattomaan huutoon."
"Onneksi oli edes se uni. Niiden avulla jaksan silloin, kun on muuten hankalaa."
30.1: "Ahdistus, vapautus, tasapaino. Tämä on perin mielenkiintoista."
"Olen mielelläni ihmisten kanssa, kunhan se tapahtuu omilla ehdoillani. Lipeän niistä helposti eikä se ole hyvä."
31.1: "Näen tässä tiivistetysti kolme kolme linjaa, mutta en tiedä niiden suhteesta. Nämä näen siis hänen eri suhtautumisissaan minuun."
"Muutama kuukausi on maksimi."
1.2: (puolitoistasäkeistöinen rap-läppä, joka toimii vain räpättynä)
2.2: "En nyt näinä päivinä ehdi ja jaksa juurikaan kirjoittaa. En ehkä edes osaa tai halua."
"Vitutus, ja itsetunto nollassa, päänsärkykin alkoi."
3.2: "Emme taas osanneet. Voi helvetti sentään."
"Missä on Kultatukka? Kenen kanssa vietin viikonlopun?"
5.2: "Turha kai sanoakaan, että ei tuo sunnuntai jäänyt noin."
"Lupaa taistella. Pelottaa pelottaa."
6.2: "Eipä tämäkään päivä ole helppo. Päässä pyörryttää."
"Alan olla jonkin verran huolissani kunnostani. Auttaisiko, jos suurentaisin aamiaista?"
7.2: "Ei tätä ole kovin helpoksi tehty. Älä kysy mitään."
"Hiljaisuudessa soi kaikki maailman laulut, kauniisti ja taiten kirjoitetut sanat."
10.2: "Perjantaina olin kovin väsynyt. Minulla on stressiongelma."
"Ehkä reagoinnit tilanteissakaan eivät ole niin voimakkaita tai negatiivisia, kun asiat eivät tule yhtäkkiä, ikään kun niitä ei olisi koko ajan olemassa."
13.2: "Kirjoittaminen on jäänyt. Sumussa mennyt alkuviikko. Nyt olen vähän enemmän elossa, vaikka paavi eroaa virastaan ja ulkona tihuttaa vettä."
14.2: "Hampaankolossa olevat asiat on selvitettävä ensin, koska ne tulevat joka paikkaan."
"Älä suostu mihinkään ennen kuin asiat on selvitetty!"
16:2: "Kun olin lopettelemassa saunomista ja vielä alasti, joku ropeloi lukkoa ja astui ovesta."
"Uskon seksiin, uskon uniin, uskon onnistuneeseen kohmeloon. Ne ovat shamaanimatkoja."
18.2: "Pitäisi luopua kaikesta, karsia elämästään kaikki joutavat ärsykkeet, jotka vievät tilan todelliselta."
"Hän on niin kaukana valaistuneesta, ettei hänestä ole opettajaksi. Kun olin itse pimeydessä, Yrjänä oli liian ylevä."
19.2: "Herätys 8.15, koska Y aamutelevisiossa 8.19. Puhelin unohtuu takin taskuun, kun olen iltamyöhällä käynyt kellon kanssa väijyen Siwasta suklaanougatjäätelöä."
"Iloitsen vähästä, sellaisesta, mistä en aikanaan osannut. Mikään ei ole itsestäänselvyys enää. Ja Seitsentahokas on uuden levyn paras laulu."
20.2: "Puhuin pojille, unessa puhuin pojille. Teresan kirja kassissa viinojen tilalla, matkalla muualle."
"Oikeastaan odotan jo huomista."
21.2: "Jotenkin sitä tilannetta ei vain tule, mitä toivon ja odotan."
"En usko, että haluaisit, mutta minulla on avain."

En tosiaan lukenut niitä välissä olevia rivejä. Voi olla, että tämä vääristää. Luultavasti ensimmäisissä lauseissa näkyy ajattelemaan ja kirjoittamaan ryhtymisen hankaluus. Ikään kuin olisin ensin lastu laineilla, tunteet tulevat, asiat tapahtuvat. Sitten lopussa olen selvästi itseni herra, toimiva subjekti. Mielenkiintoinen kaava. Tämä vahvistaa ajatusta asioiden käsittelemisen psykologisesta merkityksestä. Ja siitä, että mitään hiljaisempaa elämää ei ole.

Oletko koskaan halannut lintua?

Nukahdan hymy huulillani. Näen unia linnuista. Huolehdin lintuperheestä, mutta ne pääsevät minulta liian lähelle tietä. Osa poikueesta meinaa jäädä auton alle ja sitten niitä uhkaavat muut eläimet, lähinnä kai kissat. Kuin ihmeen kaupalla kaikki säilyvät hengissä. Linnut ovat mukavia. Ne eivät ole ihan pieniä, vaan ehkä hanhia. Niiden kanssa voi kommunikoida niin kuin ne olisivat ihmisiä, vaikka minä en ole mikään pyhimys. Kun herään, kädessäni on sulka.

Jaettu kaupunki

Runoilijat ennustavat sään

meteorologit tuovat hymyillään rakkauden

Tule minun luokseni ja laula

se laulu, jota ei ole

aloitetaan tarina, toisille kirjoitettu

  

Yön tahrat ryppyisissä lakanoissa

Unta vai unettomuuttako tämä oli?

Tulen sinulle leutona iltana

luen ääneen viisaita kirjoja

katsellaan ikkunasta lumisateessa kulkijoita

Anna minulle armosi, Herra

vaikka minulla ei ole mitään

Anna minun toivoa

kun suortuvat kaartuvat otsallasi

ja silmäsi ylistävät yksinäisyyttä

meidän kummankin ainutta kotia

Torjutaan pimeät sylit

ja väärä varmuus

etsitään Saatanan naamarit

Jumalan kasvojen edestä

                         ...Ja revitään ne

                                      Revitään kaikki rikka ja puolet puutarhan kukista

                                               Yhden ja kolmen tieltä

Ulkopuolisen rytmi

Luen Peuraa ja Rönkköä yhtä aikaa

Stinissen tulee vielä kurkkimaan, mahtuisiko mukaan

Sohva on sininen, kohdevalo kirkas

Lattialla lojuu pitsalaatikoita ja teepusseja

Öisin on aika vähän valinnanvaraa, mutta kaupunki on kaunis

Näin itsemurhan

...unessa. Mannerheimintiellä Taka-Töölössä mies jäi bussin alle. Hän pysähtyi ensin suojateiden väliin, odotti kunnes bussi ehti kohdalle ja käveli eteen. Hän kuoli heti. Lähellä seisoi vapaalla oleva bussikuski, joka järkyttyi pahasti. Hän yritti auttaa, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.

Matkustamista

Nyt olen sitten viimein käynyt Oulussa, vaikka en lähtenyt raskaalle junareissulle, joka olisi tapahtunut ilman yömajoitusta. Tämä matka tapahtui omassa sängyssä. Vihreätakkisen vanhan ystävän kanssa minä sinne menin, hänen ikälopussa, valtavankokoisessa autossaan. Oli kesä. Ensimmäiseksi mentiin veistoskauppaan, jota piti nelikymppinen nainen. Lattia oli märkä, olin sukkasillani. Kun Vihreätakkinen otti veistoksen käteensä, siltä irtosi pää. Hän päätti välittömästi poistua paikalta, enkä nähnyt miestä sen koommin. Myyjä oli käärmeissään useamman tonnin arvoisen veistoksen rikkoutumisesta, vaikka minä kyllä arvelin, että se oli jo valmiiksi haurastunut.

Seuraava paikka, johon tutustuin, oli kirjasto. Luulenpa, että kyseessä oli pääkirjasto, jossa asioin yksin. Paikalla oli paljon nuorisoa. Kun lähdin tietokoneelta, otin vahingossa lapasteni lisäksi jonkun sormikkaat, jotka sattuivat olemaan siinä alla. Jonkin ajan päästä omistajaksi paljastui miltei itkua tuhertava tyttö. Olin kovasti pahoillani, mutta se ei auttanut.

Kesä jatkui ja viihdyin ulkona. Kävelin jalkakäytävällä rannan tuntumassa. Kuva siitä seudusta on käynyt perin tutuksi. En tiedä, minkälainen on silmät auki pitävien Oulu, mutta tuo kaupunkimiljöö, joka tuli tutuksi unessa, ei ainakaan muistuttanut mitään ennalta tuttua paikkaa. Törmäsin kahdeksantoistakesäiseen, seksuaalisesti suorasukaiseen tyttöön, joka oli kotoisin minulle vieraasta köyhyyden, hyväksikäytön ja tunteettomien miesten maailmasta. Paikalle tuli myös hänen poikaystävänsä, vaalea ja vastenmielinen jurtti, joka heilutteli letkuaan ja yritti lähennellä meitä molempia. Kun tyyppi häipyi, tyttö kävi lähes kimppuuni. Näin itseni jonain Richard Geren esittämänä liikemiehenä, jolla on pelastustehtävä. Toisilleen täysin vieraat maailmat kohtasivat. Romantiikkaa hän oli nähnyt korkeintaan televisiossa ja minä tunsin sellaisen häikäilemättömyyden vain joistakin rujoista romaaneista tai aikuisviihteestä. 

Sellainen oli Oulu. Äkkiä se tulvi kaikkialta. Kaikki kirjailijat ja muusikot olivat sieltä. Kun tilasin lukemista verkkodivareista, kaikki kirjat lähetettiin Oulusta. Ja Kristian, tuo vanha veijari, oli ulkomaankierroksensa jälkeen päätynyt työkomennukselle Ouluun. Suomen Rooma, totta tosiaan. Lapsekkaan riimirunon aineksetkin kristillisen juhla-ajan päättyessä ja uuden lukukauden alkaessa.

Vai oliko se sittenkin vain yksi Suomen paskoista kaupungeista, jotka ovat turisteille kivoja kesällä, mutta siellä kasvaneet näkevät vain kiskot etelään? Onko onni sitä, että osaa kuvitella paljon, kun ei tiedä vielä?

"ei ole paettava toiseen maailmaan, vaan elettävä tässä maailmassa toisesta maailmasta käsin"

-W.Stinissen-