Rautaneidot

Kirkko jakaa heresiaa lentolehtisinä kadulla viikonloppuillan kulkijoille. Tavalliset ihmiset tarttuvat koukkuun. Kirkkosali täyttyy spongilaisista (John Shelby Spong) ja ilmaisen viinin perässä tulleista. Näkyy joitakin tuttujakin. Lattialla on oksennusta. Marikaa en tunne. Istun hänen viereensä. Hän on mairea ja pikemminkin uppoan hänen muotoihinsa. Jotkut varmasti tuntevat hänet, olen aistivinani varoittavia katseita. Mutta kyllähän hänelle pian selviää, että haen silmiä enkä satunnaista kosketusta. "On niin ihana saada tuntea kaihoa. Kai rakkaus on vain tarve olla joku muu."

Ehkä siitä ei synny romanssia, vaan vain kevytmelankoliaa. Se ei ole sama ilta enkä minä ole paikalla, kun Marika juo itsensä ympäri ämpäri ja joku mies raiskaa hänet lasiseinäisessä puhelinkopissa. Onneksi on silminnäkijöitä, sillä hän ei lähde terveyskeskukseen. Samaan aikaan olen itse talossa, joka kuuluu toisiaan muistuttavien siskosten rikkaille vanhemmille. "Sano Kauko, missä on nuo viisaat siskokset, jotka nukkuu sylikkäin" Se on kuin Haukitien asunto, kun olin lapsi. Heillä on hyvä perhe. Oliko meilläkin vielä silloin? En usko, sillä muistan muutaman kohtauksen liian tarkasti. Toinen heistä on tumma ja nuori kuin mieleni. Teini-ikäistä pikkusiskoa en katsokaan. Mutta mitä ne hammasharjat on? Yhden sijasta saan monta. Jaksaako joku katsella minua useamman harjallisen ajan?

Muutaman päivän päästä Marika menee takaisin seinät ja katon purkaneeseen kirkkoon. Yllätys on suuri, kun edestä puhujanpöntön takaa löytyy sama mies kuin puhelinkopista. Viisikymppinen harmaahiuksinen raiskaajapappi ottaisi tytön vastaan kuin paimen lampaansa, mutta Marika tietysti järkyttyy ja ryntää ulos.

Jokainen uni jää kesken. Lämpimän vuoteen jättäneenä viipotan viimassa pysäkille. Tuuli pyörittää lehtiä. Taidan olla myöhässä. Katukuva on täynnä vaalimainoksia ja takanani nuori pari kritisoi HYY:n vihreiden vegaaniruokavaatimuksia. Haluaisin kuunnella musiikkia, mutta ei tee mieli mitään levyä. Aamuisin palelee sisälläkin. Illalla joku otti sähköisesti yhteyttä, oli kiinnostunut minusta. Huomasin, että heti suhtautumiseni ihmisiin ja elämään muuttui positiivisemmaksi.

Yliopistomaailmankaikkeuden paras luentosarja päättyy. Huomaan kirjoittaneeni ylös kaikki luennoitsijan mielipiteet (jotka eivät ole samoja kuin omani), enkä juuri mitään faktaa. Vaikka onhan esimerkiksi se hittovie faktaa, että "kun ihminen on kuolettanut tahtonsa ja halunsa, hän on jo kerran kuollut, joten toinen kuolema (kliininen lääketieteellinen) ei voi häntä enää vahingoittaa."

(Teksti sisältää lainauksia kappaleista Kevytmelankolia, Pasi Sanoo, Romanssi ja Jokainen lause jää ke. Osta levy, opi tanssi.)

Perjantai

Mitä tehdä perjantai-illalla? Ulkona ihmiset kulkevat tuulen riepottamin kasvoin, sateenvarjot vääntyillen. Sisällä koira puhkuu intoa, mutta ei tee mieli lähteä juoksemaan. Juoksin tänään erään kirjan perässä ympäri kaupunkia, kunnes tajusin, ettei sitä saa enää mistään. Tulipahan käväistyä pitkästä aikaa työläiskaupunginosassa. Raitiovaunussa oli erilainen tuoksu, maisema vuosikymmenten takainen.

Unessa kai jaettiin ohjeita materialistiselle pietistimystikolle:
"Kutsu Jeesusta mahdollisimman usein. Voit huutaa häntä esimerkiksi: 'Tääl ois hampurilainen tulossa, Jeesus!'"
Voi jeesus sanon minä, joka näen antropomorfismia miltei kaikessa ja jolle uskonpuhdistus tuo lähinnä mieleen etnisen puhdistuksen. Enpä ala silti väittämään mitään. Parempi ettei sano sitä eikä tätä.

Kerrotaan nyt se toinenkin uni. Se sijoittui rockfestivaaleille. Kaupunki oli ehkä se itäsuomalainen, jossa vammaisia ja tuulipuvuttomia tuijotetaan ja ulkomaalaisia vedetään turpaan. Yliopisto ja festivaali ovat siinä kaupungissa paikkoja, joihin tolkun ihmiset kerääntyvät. Me majoituimme yksityisasuntoon keskustaan. Se oli minulle aivan vieras paikka. En tainnut olla koko viikonlopun aikana sen ihmisen seurassa, jonka kanssa olin tullut. Ehkä olimme riitaantuneet. Vanha kaveri Fishrooster istui nurmikolla. Tapahtuman tunnelma oli pielessä. Ihmiset eivät juhlineet, itse taisin olla täysin hiljaa. Ehkä siellä ei ollut edes musiikkia. Paluumatkalla uusi Onnenapilani oli vaarassa paleltua mersuun.