Juhannus

Ensimmäistä kertaa ajan koko reitin. Vaunu pysähtyy pienen torin viereen. Kuljettaja poistuu tauolle. Minä istun tässä yksin. Torin laidalla motoristin näköinen mies ja pannumyssyhattuinen hippi juovat iloisesti kaljaa. Kivijalassa pilkottaa Alepan punakeltainen, vieressä ravintola nimeltä Vapaa Satama. Sen yläpuolella parveke kukkaloistossaan. Vaunu kiertää torin, keskustaan menijöitä astuu sisään. Tori on nimeltään Merisotilaantori, luen pysäkin nimestä. Punaisia tiilitaloja niin kuin Länsi-Pasilassa, vaunu jää uudelleen odottamaan. Hippi ja motoristi ohittavat jalkakäytävällä. Puolipäivänkatu, luen. Nyt on suunnilleen puolipäivä, muutama keskustan ruokakauppa kai vielä auki.

Palaammme tuttua reittiä. Tuolla perukoilla oli jotenkin synkkää ja ahdasta, tervehdin mielelläni auringossa kylpevää Uspenskia. Vanha täti tahtoo olla samaan aikaan tyylikkäästi ja mukavasti: ruskea samettinen collegepuku on somistettu kauniisti huivilla, koruilla ja kesähatulla. Nyt olenkin jo kotoisassa ympäristössä. Kaduilla kävelevät turistit verkalleen, jäätelökioskissa istuu uskollinen hahmo.

Kesävieras

Sininen mekko nousee polven yläpuolelle, kun hän istuu vihreään vaununpenkkiin, sivuttain menosuuntaan. Valkoinen villatakki lämmittää hartioita ajoittain pilvisessä säässä. Vaaleat hiukset on laitettu kiinni, muutama suortuva hapsottaa viehkosti nutturan ulkopuolella ja loput ovat otsalla. Hän hymyilee itsekseen ja katselee ympärilleen intensiivisemmin kuin päivittäiskulkijat. Reidet ovat voimakkaat kuin tammalla. Sivuprofiilin perusteella hän voisi olla jo kypsä nainen, mutta kun hän kääntää päätään, kasvot paljastuvat nuoriksi. Hän jää kisahallin pysäkillä, puoli neljän aikoihin iltapäivällä.

 

Hänen nimensä voisi olla Iiris. Hänen kotinsa voisi olla länsisuomalaisessa pikkukaupungissa. Hän voisi olla maalauksen aihe, tarinan lähde. Minä istun muutaman penkin päässä, ruokakassit täynnä kidutettujen eläinten lihaa.

 

Illalla väsymys putoaa kuin jättimäinen sammutuspeitto päälleni.

Totta

Ruskea tiiliseinä on totta. Likainen patja kapeassa huoneessa ei ole totta. Farmarihousumiesten rytmikäs kävely on totta. Sininen sohva ei ole totta.

Tästedes tämä on matkakirja, pyhiinvaellusreittikartta, valokuvia suomalaisesta elämästä. 

-TAFKA Barabbas,

  oman elämänsä turisti

Piilo

Unessa olin vanhan kunnon Mardukin kanssa. Kävelimme hänen luokseen Espooseen täältä asti. Kello oli kymmenen illalla. Syötiin maustettua viiliä sängyllä, tarkoitus oli juoda kaljaa. Marduk oli ostanut itselleen mäyräkoiran. Mutta erikoisempaa oli, että hänellä oli myös kaksi nuorta elävää koiraa, melko pieniä kaupunkilaislemmikkejä. Hän koulutti niitä hyvin.

 

Koivunlatvat tanssivat valtoimenaan, minun iso eläimeni, jota nykyisin kutsun mummeliksi,  maiskuttelee suutaan unisena. Ahaa, taivas pudottaa vettä. Minun on nälkä. Hampaat ja kasvot ovat likaiset ja lämmittelen vielä peiton alla, kun ihmiset palaavat töistä. Sängyllä koiran lisäksi: 

Jalkapalloaiheinen jättikokoinen teemuki, jonka sisällä vasta käytetty teepussi ja lusikka. Nokian kosketusnäyttöpuhelin, musta. Iltapäivälehden jalkapalloliite. Kolme kirjaa teologiaa. Riikka Pulkkisen romaani avuttuna noin sivulta kaksikymmentä. Banaaninkuori. Kirjaston CD-levy amerikkalaista indierockia. Pahvinen kirjanmerkki. Taskukalenteri, jonka kultaus ei ole kulunut vielä vuoden puolivälissä. Moniste, jossa on tenttikysymyksiä. Kiiltäväraitaiset sukat.

Siivosin eilen, joten tavaroita on poikkeuksellisen vähän.

Linnut ovat yllättävän vaitonaisia. Lokki lehahtaa parvekkeen lasin ohi. Eihän siitä näe kuin valkoisen, mutta kokemuksesta tietää sen onervalaiseksi kajavaksi, joka ei kiru rumasti vaan itkee. Liikenne kohisee avonaisesta ikkunasta, koiran hengitys kohisee, se on jo vanha ja viettää runsaasti aikaa unimaailmassa. Sade taitaa olla loppunut? 

Viimeisten öiden laulu

Nuku nyt, Kultatukka

Onnellisia unia satumaassa

Sinua rakastetaan, jokainen luoksesi haluaa

 

Herää auringon kanssa

Uuteen Jumalan aamuun

Ilman pelkoja ja suruja, jotka sotureitakin pois nakertaa

 

Kudo iltaisin elämäsi raitasukkaa kirkkain värein

Ja laula lintuna oksistossa

Rakkaasi vahvoilla käsivarsilla jotka yltävät huolien yli

 

Kultatukka, ethän mieti usein

Sitä miestä jonka kipu painoi kumaraan

Ja jolle kyyneleet olivat ainoa taivaan manna

 

Ei taakse kannata vilkuilla

Tässä taistelussa viereltä kaatuu moni

Onnentytöt tanssivat voikukkaniityillä

 

Peikot kömpivät rotkonsa rauhattomuuteen

Maailmasta kadonneina

Lopulta haavoihinsa armollisesti menehtyen

 

Älä kurtista kulmiasi, Kultatukka

Sinun tiesi kasvavat kirkkauteen

Sinä vedät aina pitkän tikun, lyhyet jää toisille

 

Onko kohtalo vai tekojen summa

Kun kohtaavat suloiset suut tai sanojen sahalaitaveitset

Sinun tähtesi loistaa nyt kuin muinoin itämailla

 

Yhden ihmisen onnen hinta

Voi olla toiselle liian kallis maksettavaksi

Vaikka sen maksaisi mielellään

 

Sinua siunata tahtoo sivukatujen mies

Sankartarujen surullinen hahmo, sivustakaipaaja

Juudaiden ja barabbaiden yksinäisen tuskan kantaja

 

Uljas ja ylväs on toivoton taisto tuulimyllyjä vastaan

Ei siitä saa kultaa ja kunniaa

Ja lopulta tuuli puhaltaa korren lakoon, lakaisee roskat kivikaduilta

 

Hetken on hiljaista

Kunnes ajan virta jatkaa kulkuaan

Sinä tanssit kauniisti sen mukana

"Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on." Matt. 13:12

Pyhä

"Vapauta minut tästä", unen vallasta, rukoilen. Tahdon nähdä aamuja, kirpeitäkin. Vielä linnut laulavat ikkunan takana. Kesä on vasta alussa.

 

"Olen nähnyt kuninkaiden kaatuvan / olen nähnyt kuninkaiden kruununsa hukkaavan / minulla ei ole menetettävää" Hidasliikkeinen sunnuntai: Aurinko lämmittää kevyesti, ihmiset haastelevat verkalleen vaunussa (en kuule sanoja, kuuntelen laulajaa kuulokkeissani), joku kantaa leikkokukkia, joku jääkiekkomailaa (torilla pelataan tänään tossulätkää). Pikkupoika pyöräilee isänsä kanssa vilkkaimmalla pätkällä, isä on opettanut liikennesäännöt huolella. Joku lompsii kitaralaukku selässä aurinkoon. Oopperan pysäkillä miehellä on c-kasetti olkapäällä, repun olkaimen alla. Vanhus on riisunut päällystakin, villakankainen bleiseri on toki vielä jäljellä. (Vanhukset yleensä muuttavat vaatetustaan vuodenaikojen mukaan vaihtamalla vain vaaleampaan värisävyyn keväisin. Siihen ei aurinko niin ota.) Kukat kukkivat velvollisuudentuntoisesti eduskuntamöhkäleen edessä. "Sääli kuuluu rakkaudelle", Lassila laulaa. Etsi rakkautta tänään tästä kaupungista, itsestäsi.