Jousia Mozartilta
napakoita nojatuoleja
korkeita taloja rannalla
illan pimetessä
Istuvia vaatteita
viattomiin katseisiin istuvia hymyjä
puheita elämän pienistä suurista asioista
Sellaista tilasin
väsyneenä maailman pikaruokiin
joihin meinasin kadota itsekin
Minun maassani runo on ensimmäinen kieli
ja tarinat niin unta että voi uskoa todeksi
hälytysajoneuvojen äänet
juhlivat suruna rinnassa kaiken haurautta
Jos tuntee menettäneensä kaiken
ei ehkä näe sielunsa pohjan elämään
Jossain kaukana merestä:
Laulu keltaisesta sitruunapuusta
toinen kaipuusta, joka voisi olla tie yhteyteen
ja kun nuori ja kaunis tuhlaa tuoppiin ainoaansa
minä näen sen mitä voisi olla vielä jäljellä
jokaisella jolle helppo on liian halpaa
ja Jumala liian tuntematon
ohitettavaksi muiden perässä
Ehkä maailman kauneus on sen reunalla
likaisen pinnan alla
kun vain tahtoo katsoa
sellaisella rakkaudella, joka katoaa
joka päivä uudestaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti