Elämän tie

Sen varrella näen synkkiä metsiä

Oksanhaarukoihin ripustetut köydet

Niittyaukean täynnä mustia kiviä

Ja suljetut valkoiset huoneet

Kivusta on tullut laki

Jota ruumis noudattaa

Ehkä se on elämän laki

Kun siamilaiset erotetaan

Toinen jää henkiin

Toinen kantaa kummankin synnit

Vastaantulijoilla ei ole ilmeitä

Heidän kasvojaan peittää varjo

Syksy on tullut liian varhain

Ja se, mistä lähdin, unohtunut

Voittola

Unissani kulkee rautatiet

Ehkä niiden varsilla majatalot hiljaiset

Jonne särkyneet voivat tulla

Kaikki saavat samanlaiset huoneet

Kai sellainen talo on pilvien takana

 

Toisen piti tukea toista

Se oli lauluja ja juhlapuheita

Jos unelmani ei ole totta

Saan maksaa siitä kalliisti

Jos henkeäni enää kalliiksi voi kutsua

 

Kävelen öisin kiskoja pitkin

Katselen tähtien kylmää valoa

Tuonne jos pääsisin nyt

Kuulen jo veturin äänen

Enkä tiedä, uskallanko sittenkään

 

Aamulla astun Jumalan huoneeseen

Puisella penkillä sydämen sirpaleet

Jos muovaisit minusta uuden

Voisin hypätä vaunuihin

Ja löytää tieni elämään takaisin

Unelmoija

Vaikka minä kuolen

unelma ei kuole

vain usko unelmaan

 

Vaikka kaipaan sellaista

mitä en löydä

kaipuu tekee sen olevaksi

 

Kuka tahansa voisi olla pieni lintunen

orpona oksalla piipitellen

eikä siitä pitäisi tuntea häpeää

vaieta ja painaa päätään

 

Maailman tuulet on haukoille ja kotkille

Jumalan tuulet houkille ja heikoille

Kun tuulet kohtaisivat, tulisi tilaa

pienelle ja suurelle

 

Kukaan ei söisi toista

vaan isompi ruokkisi pienempää

eikä kukaan menisi ohi pysähtymättä

 

"I have a dream"

ja luoti minunkin päähäni

ei kenenkään puolesta ja ilman palkintoja

hautausmaan syrjäiseen laitaan

 

Muistakaa unelma

älkää sitä miten kaikki päättyi

Pelasta mut

Sano ne sanat, joita tarvitsen

Jää siihen kun valuvat raskaat vedet

Ole minulle ihminen

Ettei mun tarvitsisi lähteä vielä

Sano ne sanat, joita säästelet

Joita et ole tottunut sanomaan

Kulje vierellä edes neljännesvirsta

Kun yksin en jaksa askeltakaan

Särkynyt sieluni ei hoida ketään

Rampa taluttaja kaipaa vahvempaa kättä

Ehkä joku teistä voisi olla yksi enkeleistä

Jos tietäisi kuinka reunalla huteraa siltaa kävelen

Ja kenties ei vain siksi

Ehkä joku huomaisi kauniiksi

Kalastajan tuulien armoilla

Hiljaisen laulun alastoman huulilla

Mutta raa'at päivät paljastavat kaiken

Kiiltokuvaenkelit kannetaan paareilla pois

Ne joille on paikka, ottavat paikkansa

Kauneuteni on rohkeudessa lähteä ajoissa

Ei tullut tuhatvuotista valtakuntaa

Kurkotan ainoaan todelliseen maailmaan

vihreillä niityillä peikkolapset tulevat vastaan

Siellä on ikuinen palavien sydänten maa

Mennyt mies

Menossa syksyyn ja kuolemaan

En ole aikoihin nähnyt sitä huolena

Kohtuuton ikävä kohtuihin

Joihin joskus mahduin suojaan

Katseet kääntyvät pois

Hiljaisuus lyö läpi kaupungin hälinän

Keskellä kaikkea on kaikkein etäimmällä

Oman sydämen liikkeet vailla merkityksiä

Kuulen sivusta ihmisten puheita:

Tapahtuu kaikkea uutta ja jännittävää

Arjen ristipaineissa huokaillaan

Elämän tiet ovat suoria, joskus ehkä mutkaa ja kuoppaa

Joka kerta puomi laskeutuu eteeni

Silta nousee kun juoksen kohti viimeistä lauttaa

Musta verho peittää päivän kirkkauden

Nimeni ei ole sama kuin ennen

Kasvoton mies ei halua ihmettelyjä

Taputteluja olkapäälle ja hiljaista vetäytymistä

Hymyjen hyydyttäjäksi, kiusankappaleeksi

Itsensä ympärillä pyörivän sirkuksen tirehtööriksi

Minä minä minä ja minun kipeä

Pitäisin pienen pojan piilossa

Mutta kallionjärkäle mureni hiekkaan

Eikä mikään pysy enää sisällä

Kun on taistellut että se ei näy

Että pitäisi yhteiset tavat kuitenkin

Mitä ihmettä silloin käy

Kun kuori pettää ja vain hiljainen huuto jää

En ole koskaan nähnyt sellaista

Vievätkö ne piiloon vai lastentarhaan uudestaan

Pitäisikö pyytää anteeksi

Ettei jaksa näytellä enää

Jos en muuta ole oppinut

Niin sen että aina voi menettää lisää

Kun on saavuttanut pohjan

Sekin voi pettää

Tähtilaivasta putoaminen avaruuden pimeään

Kuilun syvyys on ääretön

Eikä missään ole ketään

Valovuosien päässä matka jatkuu vain yhteen suuntaan

Tai kun ajautuu autiolle saarelle

Hyvät yritykset ja tumma romantiikka kestää aikansa

Jossain vaiheessa ei ole enää väliä

Näkyykö valoa horisontissa

Loppuunkalutun käsi ei enää nouse

Saari on ottanut vangikseen

Parta kasvaa kiinni rantakaisloihin

Ihminen on jo lähtenyt, vaikka ruumis jatkaa vielä hetken ennen maatumistaan

Menossa syksyyn ja kuolemaan

Se taitaa olla jo vanha tarina

Olen siinä mitä eniten pelkäsin

Miksi välittäisin minäkään

Katulamput ei kumarra

Näen kurkiauran
En tunne mitään
Taas yksi turhan elämän päivä
Kuolemanlaaksossa

Istun puisella kaiteella
Katselen jokapäiväisiä kumaraisia reittejäni sivusta
Kun tuska ylittää ihmisyyden
Kaikki muuttuu oudoksi uneksi

Unessa kävelemme kolmestaan metsässä
Se on niin sankka, että liikkuminen on vaikeaa
Kukaan ei vielä tiedä julmuudesta
Jolla Kaikkivaltias kurittaa lapsiaan

Elämä on kuristava kauhu
Jotain mikä ei voi jatkua
Kaipaan menneisiin woodstockeihin
Todellisuuden särkyessä
Puhallan surukorresta merkkisavuja:

S.O.S. tai HELP niin kuin Kyyjoella tien penkkaan
Silloin oli puhtaat hanget ja öiden värit elivät
Nyt ikiyö viettää minua mukaan
Luovuttaminen ei tunnu tappiolta
Vaan että Isä lopulta armahtaa

Suvantosilta

Elämän suvantosillalla

roikkuu ihmisen taimi vuonna yksi ja kaksi

poliisille pitää sanoa että tämä on leikkiä vain

vaikka koskaan en ole pelleillyt

kuolemalla ja kaipauksella

Elämän suvantosillalla

värjöttelevät pienet ja nahkatakkiset vuonna kolme ja neljä

jäätävä puhuri tunkee kaulusten alle

mutten tunne kipua ja kuolemaa, en juuri mitään

kun joku lainaa itseään tässä ja tänään

Elämän suvantosillalle

en uskalla palata enää koskaan

poltan sillan ja tartun Riivaajan käteen

seuraan häntä kaupunkeihin

kaksioihin joihin kadotan itseni

          vain siksi etten joutuisi suvantosillalle

Kun nahkatakit pölyttyvät ullakoilla

hiukset tukkivat viemäriverkostot

ja lapset voisivat olla jo koulussa

seison ypöyksin elämän suvantosillalla

jota ei pitänyt enää olla

          ilman tulevaisuutta, ja menneisyyttä jota muistella

Yksikään käsi ei enää löydä käteeni

edes juopuneen häilyvyydellä

jokainen päivä on avohaava kasvoihini

viima käy niin kuin ennenkin

mutta olen hukannut vaatteeni

          ja kadun kaikkea mikä tähän johti

Kirottu silta, kuolemaa tuhannesti kammottavampi!

Se mitä pakenee, siihen lopulta kaatuu

Ihmiset kulkevat siltaa tanssikengissä

ylittävät sen kuin puutarhakadun suojatien

puristan kaidetta, huudan niin kovaa kuin jaksan

          ääneni ei kuulu, edes varjoni ei näy