Rebekkalainen

Jälkeen Linklaterin kesken jäävän Pariisin

kun aurinko on laskemaisillaan

ja olen kävellyt hiljaista siltaa Cohenin Suzannen kanssa

lopulta K-Extran kassajonossa

kun nainen kihertää puhelimessa koko matkan

 

Tajuan ettemme ole hulluja

 

Emme tarvitse lääkkeitä

             terapioita

                              Emme edes positiivista ajattelua

                                    lisää liikuntaa

                                                                        jumalaa

 

Alan uskoa Rebekkaa

 

Emme tarvitse helppoheikkejä

jotka sanovat: ajattele kuollutta koiraa

että Moppe rakasti sinua kun olit lapsi

 

Alan uskoa Rebekkaa

ja luomiskertomusta

Tästä on kysymys

Palokärki anoo yhtä:

Nouse jaloista

Rebekka sanoo toista:

Etsi aallokoista

Ja kolmatta poika Bar:

Haavees on hautas, käy polvilles

 

Ketä kuuntelisin

Onko jokainen heistä oikeassa

Vai totuus vain yksi

 

Ketä kuuntelisin

 

Silloin kun mun on hyvä olla

Palokärki soittaa katulamppua

Silloin kun mun on paha olla

Poika astuu näyttämölle

Ja kun on epätoivon kanssa

Lupaukset on ansa

 

Vastaus on tähän kirjoitettu

Mutta kirjoittiko sen palokärki, hattu punaisena loistaen

 

Vaan mitä ne toiset kirjoittaa

Ja kuinka kauan niiden runot pysyvät piilossa, tai huonoina

"Paatos joka päivä"

"Kuulkaa väsyneet maan

Väsyneitten satamaan hän kuljettaa

Kuulkaa masentuneet maan

Teidän kyyneleenne talteen korjataan

Kuulkaa hiljaiset maan

Ylöspäin me saamme katseen kohottaa

Kuulkaa langenneet maan

Teitä vastaan hän ei nosta sormeaan

Kuulkaa vähäisimmät maan

Teitä rikkain tahtoo pitää aarteinaan

Kuulkaa unohdetut maan

Teistä yhtäkään hän ei voi unohtaa

-J. Tapio-

Katriina

Herään arpapeliin joka aamu uudestaan

Meri on liikkumaton, sen joet eivät virtaa

Unien hymyt haihtuvat lopputalven raakuuteen

Elämä on haurasta ja liukasta jäätä

Peuranjalat eivät kanna huomiseen

 

Yksinäinen varis istahtaa koivunlatvaan

Ja tähyilee tielle omassa rauhassaan

Kaupunki on tehty autoille ja kiireelle

Laidoilla hiljaisia tuskanhuutoja

Ei niitä kukaan kuule

 

"Tahdon kuolla tahdon kuolla tahdon kuolla"

 

Illalla katto yhtäkkiä aukeaa

Märät lumitähdet satavat kasvoilleni

Jos en ole enää elossa

On kuolema lepoa ja vapautta

Kasvot kääntyneinä kohti avaruuden ikkunaa

 

"Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat." (Ps. 8:4)

Toisineläjä

Sadankolmenkymmenenkahdeksan kilon häpeä

voi painaa harteita ilman niitä kiloja

ja ihmisten katseet saada nöyrtymään

laitakaduille ja pimeän suojiin

Kun sydän on läpättänyt jo pienestä

ja kädet tärisseet kuin vanhalla miehellä

katse harvoin kohoaa taivaalle

tai edes silmien palaviin pensaisiin

Nauravat, että mittailee katukiviä

tai kiillotettuja kenkiään

sanovat että jokainen pelkää

se pitää vain peittää

Ehtoollismalja pomppii huulilla

seuraavalla kerralla on jäätävä penkkiin

luulevat ettei ole uskoa

eikä viidennen käskyn kunnioitusta

Pää ei pysy paikallaan saksien alla

leikkaaja ei puhu niin kuin puhuu muille

ja autokoulun tai rippikoulun viiksekäs mies

katsoo ja arvioi onko miestä

Tukka saa kasvaa kahdeksantoista vuotta

Kuuma moottoritie saa odottaa toiset kahdeksantoista

            elämäntehtävä ylimääräiset kaksitoista

             maailma kolmekymmentäneljä

Sitten hän levittää kädet ja odottaa, ampuuko kukaan

..edes rikkinäisellä jousella

Satakolmekymmentäkahdeksan kiloa

ei kerry kuukausissa tai edes parissa vuodessa

kukaan ei pidä kättä liekissä

kuin jos se pidetään väkisin

..ja katkotaan jänne siivistä

Mutta ehkä jonain päivänä

hän muuttuu taas haukaksi

ja liitelee yli vanhojen peltojen

ei katso taakseen, ei palaa enää takaisin

..ja kylän ylle nousee paksuja savupatsaita