Matkustamista

Nyt olen sitten viimein käynyt Oulussa, vaikka en lähtenyt raskaalle junareissulle, joka olisi tapahtunut ilman yömajoitusta. Tämä matka tapahtui omassa sängyssä. Vihreätakkisen vanhan ystävän kanssa minä sinne menin, hänen ikälopussa, valtavankokoisessa autossaan. Oli kesä. Ensimmäiseksi mentiin veistoskauppaan, jota piti nelikymppinen nainen. Lattia oli märkä, olin sukkasillani. Kun Vihreätakkinen otti veistoksen käteensä, siltä irtosi pää. Hän päätti välittömästi poistua paikalta, enkä nähnyt miestä sen koommin. Myyjä oli käärmeissään useamman tonnin arvoisen veistoksen rikkoutumisesta, vaikka minä kyllä arvelin, että se oli jo valmiiksi haurastunut.

Seuraava paikka, johon tutustuin, oli kirjasto. Luulenpa, että kyseessä oli pääkirjasto, jossa asioin yksin. Paikalla oli paljon nuorisoa. Kun lähdin tietokoneelta, otin vahingossa lapasteni lisäksi jonkun sormikkaat, jotka sattuivat olemaan siinä alla. Jonkin ajan päästä omistajaksi paljastui miltei itkua tuhertava tyttö. Olin kovasti pahoillani, mutta se ei auttanut.

Kesä jatkui ja viihdyin ulkona. Kävelin jalkakäytävällä rannan tuntumassa. Kuva siitä seudusta on käynyt perin tutuksi. En tiedä, minkälainen on silmät auki pitävien Oulu, mutta tuo kaupunkimiljöö, joka tuli tutuksi unessa, ei ainakaan muistuttanut mitään ennalta tuttua paikkaa. Törmäsin kahdeksantoistakesäiseen, seksuaalisesti suorasukaiseen tyttöön, joka oli kotoisin minulle vieraasta köyhyyden, hyväksikäytön ja tunteettomien miesten maailmasta. Paikalle tuli myös hänen poikaystävänsä, vaalea ja vastenmielinen jurtti, joka heilutteli letkuaan ja yritti lähennellä meitä molempia. Kun tyyppi häipyi, tyttö kävi lähes kimppuuni. Näin itseni jonain Richard Geren esittämänä liikemiehenä, jolla on pelastustehtävä. Toisilleen täysin vieraat maailmat kohtasivat. Romantiikkaa hän oli nähnyt korkeintaan televisiossa ja minä tunsin sellaisen häikäilemättömyyden vain joistakin rujoista romaaneista tai aikuisviihteestä. 

Sellainen oli Oulu. Äkkiä se tulvi kaikkialta. Kaikki kirjailijat ja muusikot olivat sieltä. Kun tilasin lukemista verkkodivareista, kaikki kirjat lähetettiin Oulusta. Ja Kristian, tuo vanha veijari, oli ulkomaankierroksensa jälkeen päätynyt työkomennukselle Ouluun. Suomen Rooma, totta tosiaan. Lapsekkaan riimirunon aineksetkin kristillisen juhla-ajan päättyessä ja uuden lukukauden alkaessa.

Vai oliko se sittenkin vain yksi Suomen paskoista kaupungeista, jotka ovat turisteille kivoja kesällä, mutta siellä kasvaneet näkevät vain kiskot etelään? Onko onni sitä, että osaa kuvitella paljon, kun ei tiedä vielä?