B A R A B B A A N T O S I *********The Smelter of God
Turvassa kiskoilla: Japanilaisten urheiluautonväriset matkalaukut. Tilausajobussit Lasipalatsilla. Joku kuvaa Ståhlbergin patsasta, Kallio saa istua rauhassa. Työmailla hiljaiset miehet liiveissään. Koululuokka jonossa kuin hanhipesue, suojatiellä.
Katsoisinpa oikein silmin. Jättäisinpä voodoon ja flagellaation. Säästäisinpä silti hiomattomat kulmat.
Kultaiset hiukset heilahtivat pois
Kiipesin vuorelle katsomaan kaupunkia
Siellä hän vaeltaa muurahaisena
Ja ammennan vuoripurosta salattua vettä
Ei voi palata sinne mistä kerran lähti
Ei enää mahdu minnekään
Kun on avutonta ja hiljaista
Sen on vietävä kohti uutta, koskematonta
Silmät alkavat tottua maisemaan
Tuuli tuntuu jo tutulta
Ensi yönä tapaan vuoren ruhtinaan
Ja me juomme uudelle maailmalle:
Kasvojen kulta ei enää vaihdu suljettuun vihaan
Eikä silmät sammu kun en niitä enää näe
Mutta ihmiskeko on täynnä nuhjuisia enkeleitä
Yhtä paljaita ja täydesti hehkuvia kuin minäkin
Suuren ja ihmeellisen luo
On monen kivun mittainen matka
Polku on itse tallattava
Keskelle synkimpiä aarnioita
Vuoren ruhtinas ottaa tyhjän pikarin
Hän sanoo: «Älä tule ennen kevättä takaisin
Sinut on tehtävääsi valmistettu
Ja sinua suojaa käteni ja vuotesi
Käteni ja kovimmat vuotesi»
Sitten kun olen onnellinen
kirjoitan niin kuin Annikki, Bo ja muutama muu
eikä subjekti leviä mustana läikkänä
peittäen koko maiseman
Sitten kun olen onnellinen
te haluatte siitä palan
niin kuin naapurin lottovoitosta
tai säteilevästä auringosta
Pimentolassa sade ropisee ikkunaan
jokainen tuleva päivä on vähän käytetty
vielä ei ole kiire
mutta kohta on lähdettävä matkaan
Sinun kätesi ovat likaiset, kun kosketat häntä
olet etsinyt puhtautta tässä mielettömyydessä
eikä se ole vikasi vaan nimesi
siksi et voi pysähtyä
Jos näet paljon likaa
et ole mennyt enemmän harhaan
vaan tunnet puhtauden paremmin
toivot ettei muu enää kelpaa
sillä harmaa alue muuttuu pian veriruskeaksi
ja syntitaakka painaa kumaraan
Syvällä sisimmässä
on vain yksi tie
oletko valmis kulkemaan
vaikka se veisi ristille
Ihmeen hyvä on kuitenkin
istua puisella penkillä
ja kuulla kun kerrot huonosta päivästäsi
hymyssä suin
Lintu on lentänyt pois
mutta lainaa lauluaan
viimeisen kerran
enkä tahtoisi sävelmästä luopua
Kun kauneus ihmisessä kasvaa
merkitsee kovin vähän kaikki muu
jos hyvä meissä lähtee kiertoon
Suurempi Suunnitelma toteutuu
Särkyköön sydän mahdottoman edessä
ja tarttukoon siihen, mikä on mahdollista
verille kynsittykin voi parantua
vaikka ihmeiden aika on ohi
Ei voi väittää etteikö tuulisi
Ei voi väittää ettenkö kuolisi tuhannesti
Ennemmin kuin tukahtuisin paskaan
Joka ei ole omaani
Ja silti en tahtoisi mitään muuta
Kuin koskettaa kuuta
Lämmitellä lainavalossa
Hetken ennen lopullista pimeää
Kuinka kauan tämä nahka ja nämä luut
Patona jaksavat pidellä piinaa
Ja kun hyöky lopulta vyöryy
Kappaleiksiko repeytyy hypokeimenon
Ei laiva koskaan saavu kuljettamaan pois
Ja purjehtijat iskeytyvät rantakallioon
Kaipaan takaisin unelmaan
jota nuori, autio sydän kantoi mukanaan
pelkojen ja toiveiden tuoksuun
pikkukaupunkien hiljaisilla kaduilla
Silloin oli aina syksy
ja kaikki vasta alussa
Iltaisin satoi usein
pisarat ropisivat nahkatakin hihalle
Istuin kynttilöillä valaistuissa huoneissa
junat veivät toiviomatkoille
ja sillat kutsuivat epätoivoon
kun kaikki päättyi aina salamaniskusta
Onko vielä mahdollista palata
vai ovatko vuodet sulkeneet portin
ja jään maailmojen väliin
yksin
