Muisto toisenlaisesta elämästä

Kun pelkään kassajonossa
yhtäkkiä ajattelen sitä katsetta
enkä pelkää enää

Se katse ei vaatinut mitään
se katse ei luvannut mitään
silmät kuin auringot

Se hoiti kaikki haavani
sain voimani ja uskoni
jätin taakseni toisenlaiset katseet

Sen ainoan kerran
yksiössä jossa ei ollut yhtään ylimääräistä kulmaa
minut hyväksyttiin

Joku puoliksi tuntematon
ohikulkumatkallaan
piti itsestään ja hetken minusta

Siitä on ehkä yhdeksän vuotta
kun minua katsottiin niin
elämäni katosi kun katse katosi

Siitä saakka
ylläni on ollut varjo ja taakka
olen etsinyt katsetta läheltä ja kaukaa

Siinä ruokakaupan kulmalla
kun ihmiset kantavat jäätelöä ja mansikoita
yhtäkkiä tajuan

että näin ei voi jatkua

Jatkoa edelliseen

Pitäisikö parvekkeen kuivunut kanerva kastella
Pitäisikö kattaa lautasliina yhdelle
"Kuka päättää ketkä saa onnistua?"
Viileä tuuli tuoksuu vereltä
Ja päiväkodin lapset ovat pihalla huomenna taas

Tahdoin tuntea tuoksun syreenin ja neilikan
Tahdoin hajuvesien tuoksuissa nähdä unia
Tahdoin löytää oman elämäni uudestaan
Ei siihen ole liian kallista hintaa

Olet siellä jossain, ehkä jonkun toisen
Suon sen sinulle, vaikka yksinäisyys on usein suo
Minulla on koti joka on aina minussa
Ja toivon että löydät omasi
Ennen kuin ilta saapuu

Ja silti kun kuulen puhelimeni äänen
Toivon ettei se ole keneltäkään toiselta
Ei edes sellaiselta
Jota ehdoitta rakastan

Hyvyyttä on aika paljon

Tänään oli koulujen päättymispäivä, helteinen. Asuntoni oli liian kuuma ja kotini lähellä olevat harvat nurmikkokaistaleet nuoriso oli vallannut. Televisiosta tuli nuorisomusiikkikonsertti, jonka sisältöä en ymmärtänyt: Ala-asteikäinen poika lauloi eläytymättä ja nuotin vierestä aikuisten rutiinilla tekemää nihilististä tanssimusiikkia. Sitten siellä esiintyi se kahden naisen näennäisfeministinen yhtye, jolla on kyllä ihan hyvin kirjoitettuja ja ajateltuja sanoituksia. He esittivät kappaleen nimeltä "Jeesus ei tule, oletko valmis". Yhteiskuntakriittisen pääsanoman ohella se oli ilmiselvästi avarakatseista gospelia. Vilkaisin huvikseni internetin pelottavasta maailmasta, mitä siitä oli sanottu. Konserttipaikan omistava herätyskristillinen vaikuttaja oli yrittänyt estää kappaleen esittämisen Tampereella. Kappaleen nimi oli ilmeisesti hänelle liikaa. Hän ei nähnyt sitä 2010-luvun ihmisen hätähuutona niin kuin osa kuuntelijoista. Sama henkilö oli aiemmin estänyt Alice Cooperin (joka myös on tunnettu kristillistä yhteyksistään) konsertin.

Suomalaiset ovat kummallisia. Toisaalta usein tulee hyvin lämmin olo. Seuraavaksi luin uutisen, jossa joku oli ajanut kehätietä väärään suuntaan ja haastateltava asiantuntija (en nyt enää muista mistä virastosta) kommentoi, että se on ymmärrettävä virhe, jonka voi tehdä muutkin kuin vanhukset tai päihtyneet. Kommenttiosiossa tuntematon autoilija tietysti lynkattiin aivottomaksi idiootiksi. Seuraavassa uutisessa bussissa rasistisesti huudelleelle joku kanssamatkustaja oli ostanut matkalipun ja huutelija oli pyytänyt anteeksi käytöstään. Lämmintä oloa ei vähentänyt se, että kommenttiosion kyynisimmät epäilivät tilanteen todenmukaisuutta.

Tänä päivänä, kun Suvivirsi kaikui koulujen päättymisen kunniaksi, tuli tietysti mieleen keskustelu siitäkin aiheesta. Tuntematta keskustelua tarkemmin ja ottamatta kantaa esimerkiksi uusateistien tai äärikristittyjen kannanottoihin, tuli ensimmäiseksi mieleeni kompromissi. Voimakkaan uskonnolliset ilmaukset voisi tarvittaessa korvata esimerkiksi ilmauksilla 'Elämä' tai 'Luonto', jotka jokainen voi tulkita omasta viitekehyksestään käsin. Virren sanoma ei ymmärtääkseni ole se, että pitäisi uskoa johonkin, joka ei itselle näyttäydy totena, vaan siinä selvästikin kurkotetaan yli ihmisen banaalin arkikokemuksen kohti materiaalista todellisuutta syvempää. Kohti sitä hyvää, joka on meidän ympärillämme ja ulottuvillamme, mutta jonka helposti unohdamme. Olisi sääli, jos niin korkea käsitys ihmiselämästä kilpistyisi sanojen tarkkarajaisiin merkityksiin. Toisaalta en kylläkään kannata minkäänlaista taiteen tai uskonnon sensuuria. Yhtä hyvin kristilliset tahot voisivat vain pitää enemmän esillä uskonnollisen kielenkäytön kielipelimäisyyttä ja uskonnollisten ilmaisujen tilapäis- ja työkäsiteluonnetta.

Kaiken kaikkiaan tämän päivän satunnainen ja hyvin vaillinainen otanta vahvistaa aikaisempaa käsitystäni suomalaisista ihmisistä. Se sisältää paljon ristiriitoja. "Hyvyyttä on aika paljon", lauloi Ylppö levyllä, jonka yhteiskunnallisuutta ja filosofisuutta kritisoitiin naiiviudesta ja pinnallisuudesta. Kriitikot olivat osittain oikeassa, mutta Ylpön rehellisyys ja lakoninen pelkistäminen sisälsi paikoin hyvinkin syvää elämänymmärrystä. Hyvyyttä on aika paljon - sen helposti unohtaa yhteiskunnallisessa ilmapiriissä, jossa vähemmistöt on ajettu ahtaalle ja yleistä keskustelua hallitsevat ennakkoluulot ja tietämättömyys.

Jokainen aika on kai ristiriitainen, ja ehkä ristiriitaisuuden ymmärtäminen kertoo siitä, että ettei kulje täysin laput silmillä. Minähän tietysti usein kuljen tunteiden aallokoissa näkemättä kovinkaan laajasti. Niin kuin kaikki muutkin, joilla on tunteet. Mutta "hyvyyttä on aika paljon", sen minäkin näen. Samaan aikaan näen, että kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä on paljon, mutta entä sitten? Tämä on kaukana paratiisista ja niin sen kai täytyykin olla, mutta miksi emme voisi iloita siitä hyvästä, mitä on. Kun tarkastelen ihmisiä ympärillä ja ihmisiä, jotka ovat luomassa tätä yhteiskunnallista ilmastoa, tietyistä uhkista ja kammottavuuksista huolimatta näen toivoa. En usko, että Jeesuksella on vielä suurempaa syytä tulla takaisin.