"Askel ja pysähdys kerrallaan
Yksi nurin yksi oikein
Etsi tietä joka hehkuu
Polkua joka puhuu" 

CMX: Aura

Happiness is the Road

Hyppään unet edellä tähän maailmaan, joka itsekin on unta. Todellinen maailma on kaiken takana. Siellä meillä ei ole nimiä, siellä ei ole mitään lokeroita. Menneiden aikojen viisaat johdattavat meitä. Yksinäisyydestä tulee ykseyden edellytys, vaikenemisesta läsnäoloa. Palat alkavat loksahdella paikoilleen.

Niin sen pitäisi olla. Ehkä välillä niin onkin. Onnellisuus on tie. Eräs viisas oppinut sanoi minulle: "Suuri harppaus eteenpäin vaatii kaksi askelta taakse."

Aloittaminen ei ole koskaan ollut vaikeaa. "Joka aamu on armo uus." Mutta tiellä pysyminen on kuin kesärenkailla ajaminen mustalla jäällä, autokoulua käymättömänä. Kun auto lähtee käsistä, voi vain rukoilla. Ehkä pitäisi rukoilla jo sitä ennen.

Kuuntele Marillionia, kuuntele kuuta, ystävä.

Junan murhetta

Se on ranta, jossa on isoja kiviä. Luultavasti merenranta. Vietämme iltaa sen jo hämärtyessä. Hänen äänensä sorahtaa ja on matala. Ympäripäissään hän muistuttaa äitiään. Riehuessaan hän vahingossa rikkoo pullon. Suutun siitä, en pidä sirpaleista luonnossa. Silloin hän uhmassaan uhkaa rikkoa toisenkin. Kaverini liukenevat paikalta välittömästi.

Lähden pian heidän peräänsä. Kävelen leikkipuiston reunaa tyhjä viinipullo väärinpäin kädessä. Täällä paistaakin aurinko ja lapset ovat pihalla leikkimässä. Häpeän kantamusta enkä löydä kavereitani, joten käännyn takaisin. Ranta on vaihtunut junavaunuksi. Ei siellä penkkejä ole, hänen seurueensa nukkuu patjoilla lattialla. Hänen lisäkseen siinä on ainakin näyttelijä Krista Kosonen sekä kaverini Marja Kuutio. He saattavat olla samakin henkilö, jolla on molempien ominaisuudet. Joka tapauksessa siinä on muutama nainen ja jokainen nukkuu vällyn alla miehen kainalossa. Paidattomat miehet ovat tuntemattomia hidalgoja.

Juna on aina paikkana vahva ja tunteikas. Ehkä siksi se on niin harvinainen unissa. Aina on tietenkin kyse kaukojunista, lähijunissa ei ole mitään syvällistä. Otsikko on anagrammi minulle tärkeästä henkilöstä.

Kohtaukset

Viimeksi mainitsemani epämiellyttävä unikuva kuului kolmekohtauksiseen varsin syvälliseen ja ehjään uneen. En halunnut tuoda sitä tähän, koska osa sanomasta oli liian osoittelevaa julkaistavaksi. Rakenne oli kuitenkin mielenkiintoinen. Ensimmäinen kohtaus tapahtui tutulla suojatiellä ennalta tutun naishenkilön kanssa. Toinen kohtaus taas sijoittui vieraaseen ympäristöön, aukealle ja vehreälle paikalle ja seurassani oli ennalta tuntematon intersukupuolinen. Kolmas kohtaus puolestaan rajautui kesämökkini sisätilojen tiettyyn kohtaan ja paikalla oli useita tuttuja ihmisiä ja kolme koiraa.

Keskenään erilaisista aineksista muodostui yksi, yhtenäinen tarina, joka piti löytää. Se oli kuitenkin helppoa, sillä allegoriat olivat yksinkertaisia, kun oli edes pientä käsitystä siitä, mitä voisi odottaa.

Juuri tuontyyppisen elokuvan haluaisin tehdä. Aihe olisi tietenkin toinen, mutta seksin ja lapsuudenkokemusten suhteen säilyttäisin samana. Väkivalta, seksi, sanat...Kaikki sellainen on pintaa, jonka kautta puhutaan lopulta jostain aivan muusta, paljon abstraktimmasta ja tärkeämmästä.

Kuvat

Tapasimme yölenkillä supikoiran. Se makasi nurmikolla koiramaisessa asennossa, mahallaan pää maassa. Sen täytyi olla kuollut. Se oli varsin kaunis, pääväriltään harmaa. Silmistä erottui punaista. Ihmettelin kyllä, miten se oli sellaiseen asentoon ja paikkaan päätynyt, kasvot tiellepäin, mutta jokainen kai valitsee asennon, jossa tahtoo olla kuollut.

Äskeinen ei ollut unta, mutta kun pari yötä sitten tapasin intersukupuolisen, silmäni olivat ammolleen suljetut. Vaatteet päällä hän oli nainen, mutta ilman vaatteita vahvasti mieheen kallellaan. Naisen elin oli suunnilleen kuvottavinta, mitä olen unessa nähnyt. Se oli vahvasti ulkoneva ja kuihtunutta, helttamaista ainesta. Piti tarkistaa verkosta, miltä intersukupuolinen näyttää. Ei ollenkaan niin erikoiselta kuin unessa.

"Sinulla on kaikki kauneus
sinulla on kaikki kauheus
ja hyvä tahto..."

Small talk

Kuinka usein sinä liikutut, kun he lopussa suutelevat lentoasemalla?

Kuinka usein sinä itket yksinäisyyttäsi Mannerheimintiellä?

Kuinka usein sinä kuuntelet Erikssonia ja Elorinnettä sydän mustana ja tulipunaisena?

Kuinka usein sinä rakennat aterian syödäksesi pimeän pois?

Kuinka usein sinusta tuntuu, että synnyit väärään maailmaan, tai ne toiset syntyivät?

Kuinka usein sinun taivaasi on ystävällinen kassamyyjä?

Onnellisuutta ei saa liitoilla, lainoilla, siittämällä. Raha vie esteet onnen tieltä vain, jos sitä on sen verran, että voi ajatella muuta. Työ on huoraamista, mutta syrjäytynyt tarvitsee enemmän sääliä kuin prostituoitu.

On falskia puhua elämän tarkoituksesta, joten puhun. Minusta elämän tarkoitus on olla onnellinen. Oletko sinä onnellinen? Oletko saanut rakastaa? Oletko tullut hyväksytyksi? Ja kuka sinä olet, jolta minä näitä kyselen? Oletko olemassa tai tuletko olemaan? Ja mitä on olemassaolo? Onko ihminen toiselle ihmiselle olemassa vasta, kun hänestä tulee tärkeä? Lyhtypylväskin voi olla tuttu ja turvallinen, sympaattinenkin. Olemmeko toisillemme vain kilometripylväitä? Miksi tämä ei tunnu peliltä, jossa olisi mieltä? Kun haluaa kaiken tai ei mitään, miksi jää kauhomaan yöilmaa? Jos syli on niin tyhjä, että haluaa halata jokaista vastaantulijaa, tekeekö itsestään pellen?

Valvotko sinäkin pitkälle aamuun, kun ajatukset eivät suostu lepäämään? Kuuletko kirkonkellot ohuen unen läpi?

Selin

(Bussi puskee läpi pimeän, istun selkä menosuuntaan.
En tunne ketään enkä tiedä mihin jään.
Sitten moottori sammuu, kaikki ovat lähteneet.
Päätepysäkki: 'Hiekkataival', kaukana kotoa.
Kuljettajaa ei missään, ympärillä erämaa.)

Ehkä nyt on aika
sulkea itsensä maailmalta
riisua valta maisilta kuvitelmilta
kääntää katseensa kaipauksen kuvilta

Miten tulla järkäleeksi
vain itse sen voin tietää
kuuntelen viisasta vanhusta vuorella
jolla on minun ääneni

Yksinäisyys ei hellitä otettaan
antaa sen tulla ja polttaa
ja jos se minut tappaa
olen valmis kuolemaan

Elän valkeista pilvistä syvänsinisessä
eikö se riitä, että on vasten
että katsoo niin kauan
kunnes muuttuu niiden kaltaiseksi

Khalifa Kid

Meillä oli kolmen miehen orkesteri. Nimi taisi olla Khalifa Kid. Kaikki osasimme soittaa, olimme saaneet klassista koulutusta. Minä vingutin viulua. Tarvitsimme rahaa, ei meillä ollut töitä tai mitään. Olisimme saaneet sen ensimmäisen paikan koesoiton perusteella, mutta lähdimme kävelemään ennen kuin valinta oli tehty. Niinpä siihen valittiin toinen bändi.

Menimme kokeilemaan lähellä olevasta sympaattisenoloisesta ravintolasta. Minä olin puhemies. Enää ei haluttu anella. Sanoin paikkaa pitävälle naiselle, että tulemme tänne soittamaan, joka ilta. Ruoat ja kymppi jokaiselle. Nainen oli mukava ja karismani kai vetosi. Hän otti meidät kuulematta, tinkimättä. Kun lähdimme ulos, syntyi selkkaus. Rentut muusikkokaverini olivat jo ottaneet omin luvin ennakkoa keikkapalkkioista. Suutuin ja lähdin kävelemään kotiin. Ensimmäisessä kadunkulmassa tajusin, etten osaa yksin kotiin. Tämä oli Rauhakatu tai Soulkatu (kyltti vaihteli), mutta missä koti oli? Kai olimme sentään Helsingissä? Palasin takaisin ravintolan edustalle. Ihmiset näyttivät pitkää naamaa. Jotain oli sattunut. Ainakin koira oli kuollut, puukotettu? Koira oli toisen bändikavereistani. Heitä ei näkynyt missään. Joutuisinko soittamaan yksin?

En joutunut. Heräsin soittotaidottomana opiskelijana.

Rummuntiellä

Unessa ajettiin Rummuntietä. Radiossa soi Yön uusi hitti. Ketosäe meni: "On kaupungit ja kotikylät jääneet taa / mut jättääkö Mirsku / myös mielensä" Säkeistöissä laulettiin kliseisesti yhteiskunnan murroksesta, työpaikkojen muuttumisesta yms. Mirsku oli kaiketi keski-ikäinen nainen.

Minä en ollut minä vaan paikallinen setä, joka oli juuri osallistunut olympialaisten "kuviouintiin". Ja oli(n) tullut neljänneksi, hävinnyt mitalin yhdellä sekunnilla ulkolaiselle nuorelle naiselle. Onneksi Vesku Loiri oli tullut toiseksi, mutta vitutti ankarasti. Paiskoin puista uintijakkaraa koivunrunkoon ja päätin kävellä kotiin. Ensi vuoden alusta kuviouinnin apuvälineisiin tulisivat sallituiksi vaihteet. Päätin ostaa sellaisen välineen heti kaupungista ja mennä järvelle harjoittelemaan. Kaija ihmetteli, mihin tämä maailma on menossa, kun uimareillakin on vaihteet. Perinteinen sisulla ja räkä poskella urheileminen on katoamassa. Se Yön kappale taisi olla suunnattu hänelle. Typerä sävelmä jäi soimaan päähän herättyäni.