Askeleet

"Destiny, Infinity, Eternity" "Tahtoisin jalat rohkeat, joilla juosta väsymättä yli suurten vuorien" Juoksin yöllä sateessa. Oli pimeää. Ei tullut vastaan ketään. Sitä ennen kirjoitin runon, joka ei ehkä ole kelvoton, koska se on niin aito ettei ihan totta. "Mutta siipeni murtuivat tuulissa maan, käteni väsyivät taistelemaan" Pieni poika ei katsonut koiria vaan sanoi: "Sulla on hieno hattu" ja minä kiitin. Tuulahduksia ovat ne hetket. Minä kirjoitin kirjeen tuntemattomalle ihmiselle. Se tuntui pyynnöltä "armahda ihminen". Vielä on lähellä kesä. Ja kun olen kuollut, se jatkuu.

Mirdja, Sun kanervakankahilles
tahtoisin kyyneltymään
kun ilta on painava panssari
ja aamu kääntää katseensa pois

Päivien rievuissa kosteat kulmat
kääriydyn suruun piilossa maailmalta
sisällä syövät ja tubit
joita ei voi lääkärit hoitaa

Nämä päivät, nämä yöt

Viime viikkoina kaikki on ollut voimakasta ja merkityksellistä kuten ennustinkin. Helppoa se ei ole ollut missään nimessä. Olen kirjoittanut ajatuksistani muistiinpanoja jopa kävellessä. Ne ovat alkaneet esimerkiksi lausein:

"Muutama päivä ennen orientaatioviikkoa tiedekunnasta soitetaan:"
"Häthätää ehtii vähän koiria käyttää, vaihtaa..."
"Haluaisin kirjoittaa kaiken, koska..."
"Pyyhi pois kaikki murheet ja huolet."
"Täällä haisee valkosipuli, sanoo edessäistuja."
"Unessa muutto, joka ei ollut mieluinen, vaikka..."
"Herään hieman ennen herätystä. Päiväkodin lapset kirkuvat korvaan."
"Taas minä lähden, sekavien unien jälkeen askeleet märällä asfaltilla."
"Suru vyöryy, nousee vatsanpohjasta..."
"Makaan futonilla. Avoimesta ikkunasta kuuluu sateen ääni."
"Viikonloppu ollut aika tunkkainen, mutta..."

Minulla ei ole aikomusta julkistaa niitä tässä vaiheessa, ettei joku luulisi liikoja. Julkistetaan vaikka mieluummin, mitä olen kuunnellut:
Summoning: Oath Bound
Enya: A Day Without Rain
Anathema: Eternity
+Sylviania ja Yonaa

Ne sisältävät uljautta, rauhaa, surua, pyhyyttä ja keveitä askelia. En tiedä, kirjoitanko tänne jatkossa paljoakaan. Se ei tunnu enää samalta. Käperryn Inka Nousiainen kainalossa huoneeni nurkkaan kuin kissa uuninpankolle. "Kell' aarre on, se aarteen peittäköön." En halua olla pauhaava koski, vaan liplatteleva puro. Ei niin kovasti menossa jonnekin, vaan sellainen, jonka moni haluaa piirongin reunalle. Kirjoittaminen on vakava asia. Ei voi olla liian epävarma tai varma.

Juhlat

Satumaisen isot juhlat heidän suuressa, erikoisesti koristellussa talossaan. Osa jo lähtee, bileet paranevat. Olen kiinnostunut ihmisten jaloista: Puhun niistä, kosken niihin. Umpihumalassa oleva keski-ikäinen mies haluaa pitää puheen. Sinä rohkaiset, minä ajattelen että hän häpäisee itsensä. Mies vetää solmion väärinpäin kaulaan, astuu eteen ja sanoo mikrofoniin: "Minä olen huono ihminen."

Vauva itkee toisessa huoneessa. Vanhemmat ovat nukahtaneet ja lapsi on huonossa paikassa heidän välissään jalkopäässä. Otan vauvan syliini. Muut eivät ole kiinnostuneita tai pikemminkin eivät uskalla puuttua toisten asioihin. Nostan vauvan seisomaan syliini, leikitän sitä. Se nauraa minulle. Pian sillä tulee kuset ja paskat housuun ja suupielet kääntyvät alaspäin. Se ei kuitenkaan ala itkeä, kun ilveilen sille. Kukaan ei anna vaipanvaihtoapua, joten hoidan homman yksin. Vaipassa on hillitön määrä koiranulosteen näköistä tavaraa. Lapioin sitä lopulta myös käsin, kun kaikki ei mahdu vaippaan. Se ei ole lainkaan inhottavaa.

Herään voimakkaaseen tunteeseen, että haluan oman vauvan, vaikka luulin etten ole erityisen lapsirakas.